12.9.13

Vedenkantoa vai lähteeltä ammentamista?/Mirjami Hyttinen

Maanantaina oli uskonnon tunti 14.45 - 16.00. Kirkkohistoriaa - kaikille ei ehkä mieleisintä asiaa. Oli pari esitystä, jossa oppilaat peilasivat tuottamansa Keynote -esitykset päivän aiheista luokalle. Valmiit esitykset kuunneltiin, mutta ei niin innostuneesti. Ilmeistä päätellen monella oli haluton miten-tämän-tunnin-jaksaa-loppuun -olo.

Jostain muistini syövereistä nousi idea: jaoin ryhmän viiteen kristilliseen kirkkokuntaan - katoliset, ortodoksit, luterilaiset, anglikaanit, reformoidut. Kukin ryhmä ryhtyi tekemään itselleen muistiinpanoja tai miellekarttaa oman kirkkokunnan ajattelusta, opista, kannattajamääristä, hallinnosta ja historiasta. -Pitääkö jokaisen tehdä muistiinpanot, joku vielä kysyi. Joo, joudutte myöhemmin uusiin ryhmiin, jossa edustatte yksinänne omaa kirkkokuntaanne ja kerrotte sen ajattelusta, ilmoitin.

Niin alkoi työ. Oli kuin taikasauva olisi heilahtanut luokan yllä. Poissa olivat vetelät asennot ja poissaoleva katse. Kullakin ryhmällä oli työ, asioita selvitettävänä. Lähteenä sai käyttää kirjaa, nettiä ja moodlen aineistoja. Luokka oli äkkiä täynnä määrätietoista työtä, asioiden selvittämistä ja dokumentointia. Kysymyksiä, keskustelua, etsintää. Jokainen teki omat muistiinpanot, jotta myöhemmin pystyisi kunnialla edustamaan omaa kirkkokuntaansa ja selittämään sen ajattelua. Osa käytti miellekarttaohjelmia Mind mapia, Poppletia, osa taas Pagea.

Tajusin taas kerran, mikä ero on sillä, että asiat kannetaan valmiina opiskelijan eteen ja sillä että hän joutuu itse selvittämään asioita. Oppimaan ei voi ketään pakottaa. Oppiminen voi kuitenkin olla hauskaa ja haastavaa. Miten hienoa, että jokaisella on oma työvälineensä iPad käytettävissä. Ei siirtymistä erilliseen atk-tilaan, vaan tvt on luonteva ja välttämätön osa opiskelua.

Koitti seuraava päivä ja uskonnon tunti. Yhteistoiminnallisen opiskelun periaatteiden mukaisesti tehtiin uudet ryhmät, ja jokaiseen sijoitettiin edustaja kustakin kirkkokunnasta. Kävin kuuntelemassa ryhmien keskusteluja. Eri ryhmillä oli hiukan erilaiset keskustelustrategiat. Joissakin ryhmissä kukin edustaja vuorollaan esitteli oman kirkkokuntansa ominaislaadun. Nämä ryhmät saivat pian keskustelunsa käytyä. Jotkin ryhmät oikeasti keskustelivat, kyselivät toisiltaan ja kommentoivat toistensa ajatuksia.

Tunnin lopuksi yksi ryhmä keskusteli vielä luokan edessä ja muut kuuntelivat. Oli kysymyksiä ja kommentteja, eläytymistä omaan rooliin. Jokaisella keskustelijalla oli jopa rooliinsa ja kielialueeseensa sopiva nimi. Luulen, että kirkkokuntien ominaispiirteet ja erot jäivät hyvin mieleen. Kaikki varmasti oppivat myös jotain keskustelun rakentamisesta. Ei lainkaan huono tehtävä! Lähetin mielessäni kiitoksen Arkki-sarjan tekijöille hyvästä opetusvinkistä.

Ei kannettu vesi kaivossa pysy, sanoo sanalasku. Joskus opetus saattaa muuttua lähteeltä ammentamiseksi veden kantamisen sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti