3.9.13

Rasismia vastaan elokuvan keinoin/Mirjami Hyttinen

Takana pajapäivä. Voipunut, hyvä ja iloinen mieli. Paljon asioita tuli tänään käytyä läpi, opittua ja opetettua. Vastaisuudessa puoli päivää ipad-pajaa on todellakin tarpeeksi. Koko päivää ei jaksa yhtä tehokkaasti kukaan.

Sähköpostini pursuilee minulle lähettyjä raportteja ipad-päivästä. Lukaisin ne ja iloitsin siitä, että valtaosa kokee oppineensa uutta. Hauskaa on ollut – se ei ole paha juttu, saahan oppiminen olla
välillä hauskaakin. Näistä koostan jutut Verkkolehteen.

Teimme mielestämme hyvän suunnitelman pajapäivällemme: ykkösillä oli kunnianhimoinen liuta ohjelmia käytävänä lävitse, kakkoset opiskelivat tiedonhakua ja elokuvan tekemistä teemanaan rasismi. Ideanamme oli opettaa tekemään asioita eri ohjelmilla. Imovie on erinomainen ja helppo työkalu elokuvan tekemiseen. Tekstiosioihin tarvittiin myös Keynotea.

Kakkosten työpaja alkoi tiedonhakutehtävällä. Sen kysymykset sinänsä ohjasivat havaitsemaan, että Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia ja että maassamme on monia uskontoja ja kansallisuuksia.

Hyvien, alkuperäisten lähteitten äärelle löytäminen näyttää olevan hankalaa toisille. Tutkimussivustot ovat paljon vaikeammin luettavia kuin Iltalehden lööpit. Vaikka palautteissa joku kirjoitti, ettei tiedonhaun harjoitteleminen ole enää tarpeen, olen siitä vankasti eri mieltä. Helpointa on napata tieto tutusta Wikipediasta tai sanomalehden uutisesta, vaikka Tilastokeskuksen tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saattaisi löytyä uudempi ja luotettavampi tieto. Aina on myös niitä, jotka löytävät vain yhden lähteen asiasta.

Oppilaat eivät ole järin innokkaita lukemaan pitkiä artikkeleita. Mutta sama tauti vaivaa minuakin: etsin otsikoita ja kuvia, lihavointeja ja ingressejä löytääkseni äkkiä tekstimassasta tärkeimmän. Pdf-tiedostona ollut monisivuinen kilpailuohje oli rasittava. Netissä selaillessa silmä väistämättä tulee laiskaksi lukemaan sitä, mikä on pitkää ja yksitoikkoista. Silmäilevä lukutaito saa jatkuvasti runsaasti harjoitusta, syventyvä lukutaito sen sijaan ohenee.

Mitä tästä oppii?

Elokuvantekotehtävässä oppilaat olivat itse saaneet valita ryhmänsä, kuitenkin siten, että joka ryhmässä oli kumpaakin sukupuolta. Ryhmissä oli neljä tai viisi henkeä. Viiden hengen ryhmä on
useimmiten jo liian suuri, jotta jokaiselle riittää järjellistä tekemistä koko ajaksi.

Filmien kuvaamisessa ja toteutuksessa näkyi yhdessä tekemisen ilo. Yksi ryhmä toteutti peräti kolmen minuutin elokuvan, jota oli työstetty jo viikonloppuna yhdessä (Katso elokuva tästä linkistä) Toinen ryhmä toteutti elokuvansa piirtämällä. Jokaisen ryhmän filmissä oli jokin juju. Pätkämme eivät ehkä vedä vertoja Niskasen tai Kaurismäen tuotannolle, mutta liittyivät kaikki annettuun teemaan. Kilpailuohjeet ohjasivat joka tapauksessa itse tekemiseen, ei netistä kopioimiseen.

Prosessissa oppii jotain käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta, näyttelemisestä ja ryhmätyöskentelystä, editoinnista ja taustaäänistä. Lukiossa ei ole liikaa eri oppiaineita integroivaa tekemistä, joten elokuvan tekemisestä oppii monenlaista. Osa palautteesta saa minut mietteliääksi: En oppinut mitään uutta, mutta mukavaa oli. Lisää tällaista! Onko koulun tehtävä tarjota mukavaa vaihtelua, jos ei opi mitään?

Joka tapauksessa uskon jokaisen oppineen jotain, vähintäänkin ryhmässä toimimista. Pajapäivän rento ja kotoisa ilmapiiri kannustivat kokeilemaan asioita. Vahva yhteishenki ja yhdessä oppimisen tahto olivat ilmassa. Sellaisessa ilmapiirissä on hyvä oppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti