Maanantaina oli uskonnon tunti 14.45 - 16.00. Kirkkohistoriaa - kaikille ei ehkä mieleisintä asiaa. Oli pari esitystä, jossa oppilaat peilasivat tuottamansa Keynote -esitykset päivän aiheista luokalle. Valmiit esitykset kuunneltiin, mutta ei niin innostuneesti. Ilmeistä päätellen monella oli haluton miten-tämän-tunnin-jaksaa-loppuun -olo.
Jostain muistini syövereistä nousi idea: jaoin ryhmän viiteen kristilliseen kirkkokuntaan - katoliset, ortodoksit, luterilaiset, anglikaanit, reformoidut. Kukin ryhmä ryhtyi tekemään itselleen muistiinpanoja tai miellekarttaa oman kirkkokunnan ajattelusta, opista, kannattajamääristä, hallinnosta ja historiasta. -Pitääkö jokaisen tehdä muistiinpanot, joku vielä kysyi. Joo, joudutte myöhemmin uusiin ryhmiin, jossa edustatte yksinänne omaa kirkkokuntaanne ja kerrotte sen ajattelusta, ilmoitin.
Niin alkoi työ. Oli kuin taikasauva olisi heilahtanut luokan yllä. Poissa olivat vetelät asennot ja poissaoleva katse. Kullakin ryhmällä oli työ, asioita selvitettävänä. Lähteenä sai käyttää kirjaa, nettiä ja moodlen aineistoja. Luokka oli äkkiä täynnä määrätietoista työtä, asioiden selvittämistä ja dokumentointia. Kysymyksiä, keskustelua, etsintää. Jokainen teki omat muistiinpanot, jotta myöhemmin pystyisi kunnialla edustamaan omaa kirkkokuntaansa ja selittämään sen ajattelua. Osa käytti miellekarttaohjelmia Mind mapia, Poppletia, osa taas Pagea.
Tajusin taas kerran, mikä ero on sillä, että asiat kannetaan valmiina opiskelijan eteen ja sillä että hän joutuu itse selvittämään asioita. Oppimaan ei voi ketään pakottaa. Oppiminen voi kuitenkin olla hauskaa ja haastavaa. Miten hienoa, että jokaisella on oma työvälineensä iPad käytettävissä. Ei siirtymistä erilliseen atk-tilaan, vaan tvt on luonteva ja välttämätön osa opiskelua.
Koitti seuraava päivä ja uskonnon tunti. Yhteistoiminnallisen opiskelun periaatteiden mukaisesti tehtiin uudet ryhmät, ja jokaiseen sijoitettiin edustaja kustakin kirkkokunnasta. Kävin kuuntelemassa ryhmien keskusteluja. Eri ryhmillä oli hiukan erilaiset keskustelustrategiat. Joissakin ryhmissä kukin edustaja vuorollaan esitteli oman kirkkokuntansa ominaislaadun. Nämä ryhmät saivat pian keskustelunsa käytyä. Jotkin ryhmät oikeasti keskustelivat, kyselivät toisiltaan ja kommentoivat toistensa ajatuksia.
Tunnin lopuksi yksi ryhmä keskusteli vielä luokan edessä ja muut kuuntelivat. Oli kysymyksiä ja kommentteja, eläytymistä omaan rooliin. Jokaisella keskustelijalla oli jopa rooliinsa ja kielialueeseensa sopiva nimi. Luulen, että kirkkokuntien ominaispiirteet ja erot jäivät hyvin mieleen. Kaikki varmasti oppivat myös jotain keskustelun rakentamisesta. Ei lainkaan huono tehtävä! Lähetin mielessäni kiitoksen Arkki-sarjan tekijöille hyvästä opetusvinkistä.
Ei kannettu vesi kaivossa pysy, sanoo sanalasku. Joskus opetus saattaa muuttua lähteeltä ammentamiseksi veden kantamisen sijaan.
9.9.13
Pienikin voi olla hyvää ja kaunista
Kävin viime tiistaina Rovaniemellä Lapin Aluehallintoviraston järjestämässä TVT ja uudet opetussuunnitelmat -tapahtumassa. Alunperin olin ajatellut käydä tutustumassa kahteen workshoppiin: Applen iPad-pajaan ja pajaan, jossa saisi seurata tablettien käyttöä opetuksessa.
Aamulla ennen pajojen alkua pääsin kuitenkin vaihtamaan muutaman sanan Applen Ida Anderssonin kanssa, joka esitteli minut Daryl Hawes -nimiselle iPad-kouluttajalle. Hän sattui olemaan henkilö, jonka olin tavannut tammikuussa BETT-messujen yhteydessä Lontoossa! Kerroin hänelle oman hankkeemme ensiaskelista ja hän pyysi minua kertomaan hankkeestamme muillekin kuulijoille. Pidin esittelyn kahdelle eri ryhmälle ja yritin parhaani mukaan tuoda esiin asioita, jotka ovat olleet tärkeitä juuri meidän lukiolle: tarve muuttaa lukio-opetusta siten, että lukiolaisen toimintaympäristö vastaa muun yhteiskunnan toimintaympäristöä, henkilökohtaiset tabletit jokaiselle opiskelijalle, opiskelijoiden ja opettajien kouluttautuminen ja itseopiskelu oman kiinnostuksen ja tarpeen näkökulmasta, laitteiden mahdollisimman tehokas valjastaminen opetus- ja opiskelukäyttöön sekä laitteiden teknisen ja hallinnollisen ylläpidon helppous. Tärkeää on ollut innostua itse ja saada innostus syttymään myös muihin!
Rovaniemen tapahtumasta saamani rohkaisevan palautteen jälkeen olen alkanut ymmärtää, että pienikin voi olla hyvää ja kaunista. Ehkäpä emme itsekään ole ajatelleet, kuinka paljon olemme oikeasti saaneet aikaan rapeassa puolessa vuodessa! Yksin puurtamalla, muilta utelemalla, netissä surffaamalla, yrittämällä ja erehtymällä, ilman tvt-tukea. Itselläni on ollut jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi osata paremmin ja tietää enemmän! Niin pitäisikin, mutta nyt huomaan, että ratkaisumme ja työskentelytapamme ovatkin oikeastaan olleet aika ainutlaatuisia! Kannustavat kommentit kertovat, että olemme tehneet hyvää työtä.
Vielä on paljon paljon opeteltavaa. Minulla alkaa ensi jaksossa kaksi ruotsin kurssia, joihin alan lähipäivinä rakentaa iTunesU-kurssiympäristöä. Neljä "valmista" kurssia minulla siellä jo onkin. Bloggausta testaan kakkosten kanssa ja ykkösillä yritän tehostaa suullisen ilmaisun harjoittelua eri sovellusten avulla. Tällä viikolla aloitan vihdoin ja viimein myös yläkoulun ja lukion yhteisten opettajien iPad-koulutusjakson.
Ruotsin yo-kuullut olivat tänään. Ainakin B-ruotsin koe oli monen vuoden tauon jälkeen hyvinkin inhimillinen. Vielä on aivan liian aikaista kuvitella, että opetus ja oppiminen olisivat jotenkin ratkaisevasti parantuneet tablettien myötä. Uskon kuitenkin, että kielioppivideot, tallennettu henkilökohtainen suullinen palaute kirjallisen palautteen rinnalla, mahdollisuus käyttää nettiä reaaliaikaiseen tiedonhankintaan ja opitun testaamiseen jne. voivat auttaa opiskelijaa parantamaan tuloksiaan kielten opiskelussa. Taistelussa "Kirja, opettaja (tarvitaan meitäkin vielä), tabletti ja koko maailma" vastaan "Kirja, opettaja ja suljettu luokkahuone", kotijoukkue johtaa ainakin minun mielessäni 5-0.
Aamulla ennen pajojen alkua pääsin kuitenkin vaihtamaan muutaman sanan Applen Ida Anderssonin kanssa, joka esitteli minut Daryl Hawes -nimiselle iPad-kouluttajalle. Hän sattui olemaan henkilö, jonka olin tavannut tammikuussa BETT-messujen yhteydessä Lontoossa! Kerroin hänelle oman hankkeemme ensiaskelista ja hän pyysi minua kertomaan hankkeestamme muillekin kuulijoille. Pidin esittelyn kahdelle eri ryhmälle ja yritin parhaani mukaan tuoda esiin asioita, jotka ovat olleet tärkeitä juuri meidän lukiolle: tarve muuttaa lukio-opetusta siten, että lukiolaisen toimintaympäristö vastaa muun yhteiskunnan toimintaympäristöä, henkilökohtaiset tabletit jokaiselle opiskelijalle, opiskelijoiden ja opettajien kouluttautuminen ja itseopiskelu oman kiinnostuksen ja tarpeen näkökulmasta, laitteiden mahdollisimman tehokas valjastaminen opetus- ja opiskelukäyttöön sekä laitteiden teknisen ja hallinnollisen ylläpidon helppous. Tärkeää on ollut innostua itse ja saada innostus syttymään myös muihin!
Rovaniemen tapahtumasta saamani rohkaisevan palautteen jälkeen olen alkanut ymmärtää, että pienikin voi olla hyvää ja kaunista. Ehkäpä emme itsekään ole ajatelleet, kuinka paljon olemme oikeasti saaneet aikaan rapeassa puolessa vuodessa! Yksin puurtamalla, muilta utelemalla, netissä surffaamalla, yrittämällä ja erehtymällä, ilman tvt-tukea. Itselläni on ollut jatkuvasti sellainen olo, että pitäisi osata paremmin ja tietää enemmän! Niin pitäisikin, mutta nyt huomaan, että ratkaisumme ja työskentelytapamme ovatkin oikeastaan olleet aika ainutlaatuisia! Kannustavat kommentit kertovat, että olemme tehneet hyvää työtä.
Vielä on paljon paljon opeteltavaa. Minulla alkaa ensi jaksossa kaksi ruotsin kurssia, joihin alan lähipäivinä rakentaa iTunesU-kurssiympäristöä. Neljä "valmista" kurssia minulla siellä jo onkin. Bloggausta testaan kakkosten kanssa ja ykkösillä yritän tehostaa suullisen ilmaisun harjoittelua eri sovellusten avulla. Tällä viikolla aloitan vihdoin ja viimein myös yläkoulun ja lukion yhteisten opettajien iPad-koulutusjakson.
Ruotsin yo-kuullut olivat tänään. Ainakin B-ruotsin koe oli monen vuoden tauon jälkeen hyvinkin inhimillinen. Vielä on aivan liian aikaista kuvitella, että opetus ja oppiminen olisivat jotenkin ratkaisevasti parantuneet tablettien myötä. Uskon kuitenkin, että kielioppivideot, tallennettu henkilökohtainen suullinen palaute kirjallisen palautteen rinnalla, mahdollisuus käyttää nettiä reaaliaikaiseen tiedonhankintaan ja opitun testaamiseen jne. voivat auttaa opiskelijaa parantamaan tuloksiaan kielten opiskelussa. Taistelussa "Kirja, opettaja (tarvitaan meitäkin vielä), tabletti ja koko maailma" vastaan "Kirja, opettaja ja suljettu luokkahuone", kotijoukkue johtaa ainakin minun mielessäni 5-0.
3.9.13
Rasismia vastaan elokuvan keinoin/Mirjami Hyttinen
Takana pajapäivä. Voipunut, hyvä ja iloinen mieli. Paljon asioita tuli tänään käytyä läpi, opittua ja opetettua. Vastaisuudessa puoli päivää ipad-pajaa on todellakin tarpeeksi. Koko päivää ei jaksa yhtä tehokkaasti kukaan.
Sähköpostini pursuilee minulle lähettyjä raportteja ipad-päivästä. Lukaisin ne ja iloitsin siitä, että valtaosa kokee oppineensa uutta. Hauskaa on ollut – se ei ole paha juttu, saahan oppiminen olla
välillä hauskaakin. Näistä koostan jutut Verkkolehteen.
Teimme mielestämme hyvän suunnitelman pajapäivällemme: ykkösillä oli kunnianhimoinen liuta ohjelmia käytävänä lävitse, kakkoset opiskelivat tiedonhakua ja elokuvan tekemistä teemanaan rasismi. Ideanamme oli opettaa tekemään asioita eri ohjelmilla. Imovie on erinomainen ja helppo työkalu elokuvan tekemiseen. Tekstiosioihin tarvittiin myös Keynotea.
Kakkosten työpaja alkoi tiedonhakutehtävällä. Sen kysymykset sinänsä ohjasivat havaitsemaan, että Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia ja että maassamme on monia uskontoja ja kansallisuuksia.
Hyvien, alkuperäisten lähteitten äärelle löytäminen näyttää olevan hankalaa toisille. Tutkimussivustot ovat paljon vaikeammin luettavia kuin Iltalehden lööpit. Vaikka palautteissa joku kirjoitti, ettei tiedonhaun harjoitteleminen ole enää tarpeen, olen siitä vankasti eri mieltä. Helpointa on napata tieto tutusta Wikipediasta tai sanomalehden uutisesta, vaikka Tilastokeskuksen tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saattaisi löytyä uudempi ja luotettavampi tieto. Aina on myös niitä, jotka löytävät vain yhden lähteen asiasta.
Oppilaat eivät ole järin innokkaita lukemaan pitkiä artikkeleita. Mutta sama tauti vaivaa minuakin: etsin otsikoita ja kuvia, lihavointeja ja ingressejä löytääkseni äkkiä tekstimassasta tärkeimmän. Pdf-tiedostona ollut monisivuinen kilpailuohje oli rasittava. Netissä selaillessa silmä väistämättä tulee laiskaksi lukemaan sitä, mikä on pitkää ja yksitoikkoista. Silmäilevä lukutaito saa jatkuvasti runsaasti harjoitusta, syventyvä lukutaito sen sijaan ohenee.
Mitä tästä oppii?
Elokuvantekotehtävässä oppilaat olivat itse saaneet valita ryhmänsä, kuitenkin siten, että joka ryhmässä oli kumpaakin sukupuolta. Ryhmissä oli neljä tai viisi henkeä. Viiden hengen ryhmä on
useimmiten jo liian suuri, jotta jokaiselle riittää järjellistä tekemistä koko ajaksi.
Filmien kuvaamisessa ja toteutuksessa näkyi yhdessä tekemisen ilo. Yksi ryhmä toteutti peräti kolmen minuutin elokuvan, jota oli työstetty jo viikonloppuna yhdessä (Katso elokuva tästä linkistä) Toinen ryhmä toteutti elokuvansa piirtämällä. Jokaisen ryhmän filmissä oli jokin juju. Pätkämme eivät ehkä vedä vertoja Niskasen tai Kaurismäen tuotannolle, mutta liittyivät kaikki annettuun teemaan. Kilpailuohjeet ohjasivat joka tapauksessa itse tekemiseen, ei netistä kopioimiseen.
Prosessissa oppii jotain käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta, näyttelemisestä ja ryhmätyöskentelystä, editoinnista ja taustaäänistä. Lukiossa ei ole liikaa eri oppiaineita integroivaa tekemistä, joten elokuvan tekemisestä oppii monenlaista. Osa palautteesta saa minut mietteliääksi: En oppinut mitään uutta, mutta mukavaa oli. Lisää tällaista! Onko koulun tehtävä tarjota mukavaa vaihtelua, jos ei opi mitään?
Joka tapauksessa uskon jokaisen oppineen jotain, vähintäänkin ryhmässä toimimista. Pajapäivän rento ja kotoisa ilmapiiri kannustivat kokeilemaan asioita. Vahva yhteishenki ja yhdessä oppimisen tahto olivat ilmassa. Sellaisessa ilmapiirissä on hyvä oppia.
Sähköpostini pursuilee minulle lähettyjä raportteja ipad-päivästä. Lukaisin ne ja iloitsin siitä, että valtaosa kokee oppineensa uutta. Hauskaa on ollut – se ei ole paha juttu, saahan oppiminen olla
välillä hauskaakin. Näistä koostan jutut Verkkolehteen.
Teimme mielestämme hyvän suunnitelman pajapäivällemme: ykkösillä oli kunnianhimoinen liuta ohjelmia käytävänä lävitse, kakkoset opiskelivat tiedonhakua ja elokuvan tekemistä teemanaan rasismi. Ideanamme oli opettaa tekemään asioita eri ohjelmilla. Imovie on erinomainen ja helppo työkalu elokuvan tekemiseen. Tekstiosioihin tarvittiin myös Keynotea.
Kakkosten työpaja alkoi tiedonhakutehtävällä. Sen kysymykset sinänsä ohjasivat havaitsemaan, että Suomessa puhutaan muitakin kieliä kuin suomea ja ruotsia ja että maassamme on monia uskontoja ja kansallisuuksia.
Hyvien, alkuperäisten lähteitten äärelle löytäminen näyttää olevan hankalaa toisille. Tutkimussivustot ovat paljon vaikeammin luettavia kuin Iltalehden lööpit. Vaikka palautteissa joku kirjoitti, ettei tiedonhaun harjoitteleminen ole enää tarpeen, olen siitä vankasti eri mieltä. Helpointa on napata tieto tutusta Wikipediasta tai sanomalehden uutisesta, vaikka Tilastokeskuksen tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuilta saattaisi löytyä uudempi ja luotettavampi tieto. Aina on myös niitä, jotka löytävät vain yhden lähteen asiasta.
Oppilaat eivät ole järin innokkaita lukemaan pitkiä artikkeleita. Mutta sama tauti vaivaa minuakin: etsin otsikoita ja kuvia, lihavointeja ja ingressejä löytääkseni äkkiä tekstimassasta tärkeimmän. Pdf-tiedostona ollut monisivuinen kilpailuohje oli rasittava. Netissä selaillessa silmä väistämättä tulee laiskaksi lukemaan sitä, mikä on pitkää ja yksitoikkoista. Silmäilevä lukutaito saa jatkuvasti runsaasti harjoitusta, syventyvä lukutaito sen sijaan ohenee.
Mitä tästä oppii?
Elokuvantekotehtävässä oppilaat olivat itse saaneet valita ryhmänsä, kuitenkin siten, että joka ryhmässä oli kumpaakin sukupuolta. Ryhmissä oli neljä tai viisi henkeä. Viiden hengen ryhmä on
useimmiten jo liian suuri, jotta jokaiselle riittää järjellistä tekemistä koko ajaksi.
Filmien kuvaamisessa ja toteutuksessa näkyi yhdessä tekemisen ilo. Yksi ryhmä toteutti peräti kolmen minuutin elokuvan, jota oli työstetty jo viikonloppuna yhdessä (Katso elokuva tästä linkistä) Toinen ryhmä toteutti elokuvansa piirtämällä. Jokaisen ryhmän filmissä oli jokin juju. Pätkämme eivät ehkä vedä vertoja Niskasen tai Kaurismäen tuotannolle, mutta liittyivät kaikki annettuun teemaan. Kilpailuohjeet ohjasivat joka tapauksessa itse tekemiseen, ei netistä kopioimiseen.
Prosessissa oppii jotain käsikirjoittamisesta ja kuvaamisesta, näyttelemisestä ja ryhmätyöskentelystä, editoinnista ja taustaäänistä. Lukiossa ei ole liikaa eri oppiaineita integroivaa tekemistä, joten elokuvan tekemisestä oppii monenlaista. Osa palautteesta saa minut mietteliääksi: En oppinut mitään uutta, mutta mukavaa oli. Lisää tällaista! Onko koulun tehtävä tarjota mukavaa vaihtelua, jos ei opi mitään?
Joka tapauksessa uskon jokaisen oppineen jotain, vähintäänkin ryhmässä toimimista. Pajapäivän rento ja kotoisa ilmapiiri kannustivat kokeilemaan asioita. Vahva yhteishenki ja yhdessä oppimisen tahto olivat ilmassa. Sellaisessa ilmapiirissä on hyvä oppia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)