Näytetään tekstit, joissa on tunniste iBooks. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste iBooks. Näytä kaikki tekstit

10.10.16

iPad i undervisningen Karjaa 6.-7.10.

Ylitornion yhteiskoulun lukio kävi mallikkaasti edustamassa pohjoista osaamista iTronicin järjestämässä koulutuksessa Karjaalla 6.-7.10. Kohderyhmänä olivat opetusalan ammattilaiset varhaiskasvatuksesta lukiokoulutukseen. Suurin osa osallistujista oli ala- ja yläkoulun opettajia, osalla enemmän, osalla vähemmän kokemuksia iPadin pedagogisesta käytöstä.

Mitä Kalle, Jonne ja William opetitte/kerroitte omassa osuudessanne?

Kerroimme omin sanoin, miten me käytämme iPadia eri kouluaineissa. Lisäksi näytimme omia töitämme ja teimme esimerkkejä suoraan valkokankaalle. Kerroimme myös, miten iPadin käyttö on muuttanut opiskelua ja opiskeluympäristöä.

Torstaina ensimmäisessä pajassa kerroimme yhdessä Mirjamin kanssa iPadin käytöstä äidinkielessä ja uskonnossa. Samalla kävimme läpi yleisimpiä ohjelmia ja sovelluksia. Torstain toisessa pajassa Mirjami kertoi uuden ops:n mukaisesta arvioinnista ja iPadien hyödyntämisestä arvioinnissa. Kerroimme omia mielipiteitämme ja kokemuksiamme opiskelijoina iPadistä palautteen ja arvioinnin osalta.


Perjantain jo alkaneet teemat jatkuivat Seijan kanssa. Esittelimme eri oppiaineiden käytänteitä taito- ja taideaineissa, matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa, kielissä, reaaliaineissa, äidinkielessä ja opinto-ohjauksessa. Myös arviointia ja päättö/koeviikon käytänteitä sivuttiin.

Koska osallistujissa oli lähinnä luokanopettajia, Kahoot, BookCreator ja Garage Band kiinnostivat kovasti. Pyrimmekin esittelyissämme ottamaan yleisön huomioon ja taisimme onnistuakin siinä aivan mukavasti.Opettajat pääsivät myös kokeilemaan käytännössä eri ohjelmien ja sovelluksien käyttöä sekä pelaamaan Kahoottia.

Miltä tuntui opettaa opettajia?
Etenkin ensimmäisessä pajassa iPadin käyttö aiheutti hämmennystä erityisesti opettajissa, jotka eivät olleet laitetta aiemmin käyttäneet. He kuitenkin saivat mahdollisuuden tutustua eri ohjelmien käyttöön ja niiden mahdollisuuksiin. Opettajat kysyivät rohkeasti apua ja mielipiteitä iPadin käytöstä. Oikeastaan ei tullut sen kummemmin ajateltua, että esitelmän yleisö koostui opettajista.


Mitä matka opetti?

Matka opetti, että nykyopettajat ovat innokkaita ottamaan käyttöön teknologiaa myös omaan opetukseensa. Opettajat kyselivät innokkaasti ja kuuntelivat tarkkaan meidän esitystämme. Matkalla huomasi myös, kuinka paljon edellä suurinta osaa kouluista Ylitornion lukio on ja kuinka paljon työtä teknologian hyödyntämiseen on tarvittu. Ylipäätänsä olemme etuoikeutettuja työskentelemään teknologian avulla.


Mitä tekisitte toisin/mitä kehittäisitte, jos sama koulutus toistuisi?

Pyytäisimme vähän lisätietoa yleisöstä, että voisimme suunnitella esitelmän paremmin. Luokanopettajille olisi todennäköisesti ollut hyödyllisempää käyttää aktiivisempia sovelluksia. Lukion opettajat taas tarvitsisivat enemmän asiaa tuottavia sovelluksia kuten Pages, Keynote, Numbers, Explain Everything yms. Lisäksi osalle yleisöstä olisi ollut hyvä pitää jonkinlainen tutustumis-/pohjakurssi tvt:aan. Päivien päätyttyä pohdimmekin, miten eriarvoisessa asemassa opettajat ja oppilaat ovat: toiset pääsevät koulutuksen jälkeen soveltamaan oppimaansa ja perehtymään iPadin pedagogiseen hyödyntämiseen, osa palauttaa lainassa olleen laitteen koulun kirjastoon.



Kuvat ja teksti Seija Holster


Sari Lantto: Leadership-track

Pidin Karjaan iPad i undervisningen -koulutuspäivillä ensimmäistä kertaa koulujen johtajille suunnatun kaksipäiväisen työpajan. Pajan sisältö noudatteli Applen Education Strategic Planning koulutusta. Pajassa pohdittiin asioita, joita on hyvä ottaa huomioon, kun oppilaitoksessa suunnitellaan iPadien käyttöönottoa esimerkiksi 1:1-mallin mukaisesti. Koulutuksen osallistujat olivat rehtoreita ja sivistystoimen johtohenkilöitä Raaseporin, Karjaan ja Hangon alueelta.

Tein koulutukseen iTunesU-kurssin, johon lisäsin sekä omaa, että Applelta saamaani materiaalia. Pohdimme kurssilla esimerkiksi sitä, millainen on erinomainen koulu rehtorin, opettajan, opiskelijan ja vanhemman näkökulmasta. Mietimme myös, millaisia muutoksia iPadien toivotaan saavan aikaan opetuksessa, oppimisessa ja koulun oppimisympäristössä. Koulutuksen tavoitteena oli aloittaa oman koulun tai kunnan vision ja strategian suunnittelu kurssille linkitetyn materiaalin avulla.

Käytimme koulutuksessa strategian suunnittelutyökaluna Five Best Practices -tiedostoa, johon täydennetään oppilaitoksen nykytilanne, ihannetilanne ja tarvittavat toimenpiteet seuraavista osa-alueista: 1. Visionäärinen johtajuus 2. Innovatiivinen oppiminen ja opettaminen, 3. Jatkuva ammatillinen kehittyminen 4. Joustava oppimisympäristö ja 5. Vakuuttavat todisteet menestyksestä (eli toiminnan arviointi). Ensimmäisen koulutuspäivän aikana osallistujat pohtivat viiden parhaan käytänteen yleisiä sisältöjä. Millaista koulutusta opettajat tarvitsevat ennen 1:1-mallin käyttöönottoa ja sen aikana? Tarkoittaako joustava oppimisympäristö muutakin kuin koulun fyysisiä tiloja?

Five Best Practices-suunnitelupohjan lisäksi maailmalla käytetään strategiatyöskentelyssä myös toista suunnittelupohjaa, joka on kirjan muotoon laadittu Menestyksen kahdeksan elementtiä/Åtta nycklar till framgång. Tässä iBooksista vapaasti ladattavassa kirjassa visionäärinen johtajuus on korvattu käsitteillä visio, tiimi ja yhteisö, ja siinä otetaan huomioon myös 1:1 -mallin rahoituksen suunnittelu.

Toisen koulutuspäivän alussa iTronic Oy:n Robert Granholm kävi kertomassa iPadien MDM-hallintaohjelmasta ja teknisistä ratkaisuista erilaisissa oppilaitoksissa, ja puhuimme myös vähän hankkeiden rahoitusmalleista. Robertin osuuden jälkeen otimme FaceTime-puhelun The de Ferrers Academyn vararehtori Greg Hughesille, joka kertoi lyhyesti oman oppilaitoksensa 1:1 iPad -mallin taustalla olevasta visiosta ja siitä, miten he toteuttivat sen omassa koulussaan. Tämän jälkeen osallistujat alkoivat laatia oman koulun strategiaa.



Johtajuuspajan pitäminen oli minulle todella mukava kokemus. Osallistujat olivat erittäin aktiivisia ja kävimme monta hyvää keskustelua parhaista käytänteistä sekä suomeksi että välillä myös ruotsiksi. Toivon, että pääsen pitämään johtajuuskoulutuksen vielä joskus uudelleen, sillä ensimmäisen koulutuksen jälkeen tiedän paremmin, millaista materiaalia koulutukseen kannattaa liittää.

2.9.13

Ykkösten pajapäivä: tiedonhakua ja tuottamista

Tänään lukiolla vietettiin erilaista työpäivää. Abeilla päivä oli varattu preliminäärikokeisiin, salissa ahersi kuuden tunnin ajan joukko kokelaita äidinkielen, kielten ja eri reaaliaineiden tehtävien parissa kynät sauhuten. Ykkösille järjestimme pajapäivän iPadin eri sovellusten opiskelukäytöstä ja kakkoset tekivät tabletilla videoita valtakunnalliseen "Rasisti on pahisti"- kilpailuun.

Ykkösten pajapäivä alkoi tiedonhaulla

Ykkösten paja alkoi tiedonhakutehtävällä, jonka tavoitteena oli harjoitella useiden eri lähteiden käyttöä artikkelin, tutkielman tai muun koulutyön laatimisessa tietystä aiheesta. Halusimme opiskelijoidemme huomaavan, että tietoa ei löydy vain Wikipediasta, ja että hakukielen muuttaminen vaikkapa englanniksi voi joidenkin aihealueiden kohdalla laajentaa ja monipuolistaa löytyvän tiedon määrää.

Tehtävänantomme oli:

"Kirjoita aamun ensimmäisen pajan aikana yhtenäinen artikkeli, jossa tiivistät alla olevasta ilmiöstä löytämäsi tiedon sujuvaksi tekstiksi. Muista mainita lähteet! Lisää tekstiin myös kuvia ja videolinkkejä. Käytä Pages-appsia.
iklim degisikligi
Käy läpi kaikki seuraavat kanavat:
1) Google:kaksi mielestäsi luotettavaa lähdettä
2) Google-kuvahaku
3) Youtube: yksi mielestäsi luotettava lähde
4) Yle
5) Internetix.fi
6) Khan Academy ja TED
7) jokin lehtiartikkeli
8) jokin blogi
9) PLN, Personal Learning Network.

Opiskelijat selvittivät turkinkielisen termin iklim degisikligi merkityksen hyvin näppärästi joko käyttämällä Googlen kuvahakua tai Wikipedian "Muilla kielillä"-toimintoa. Kun termi oli suomennettu varsinainen tiedonhaku ilmastonmuutoksesta oli helppo käynnistää. Googlessa luotettaviksi lähteiksi löytyivät esim. Suomen ympäristöhallinnon tai Ilmatieteen laitoksen sivut. Kuvahausta opiskelijat poimivat havainnollistavia kuvia kasvihuoneilmiötä kuvaavista kaavioista ja palavasta maapallosta yksinäisellä jäälautalla seilaaviin jääkarhuihin. Aiheeseen liittyviä Youtube-videoita löytyi parhaiten, kun hakukieleksi vaihtoi englannin.

Ylen sivuilta useimmat opiskelijat poimivat valtakunnallisia ja paikallisia uutisartikkeleita. Haasteena nauhoitettujen uutislähetysten seuraamisessa oli luokkatilanteen häly. Moni opiskelija kytkikin kännykkänsä kuulokkeet tablettiin, jolloin videoleikkeiden seuraaminen oli helppoa, vaikka vieressä istuva kaveri kuuntelikin eri lähdettä. Internetix vei opiskelijat lukion kurssisältöjen pariin.

Khan Academystä yksikään opiskelija ei onnistunut löytämään aiheeseen liittyvää luentoa, TEDistä luentoja löytyi useita. Haastavaa näiden englanninkielisten lähteiden käytössä on niissä käytetty sanasto, jonka seuraamiseen lukion 1. luokkalaisen kielitaito ei vielä välttämättä riitä. Lehtiartikkeli tiedon lähteenä johti useimmat opiskelijat Helsingin Sanomien artikkeleihin, joissa esim. eri tutkijat toivat esille ilmastonmuutoksen seurauksia ja nykytilannetta.

Blogien käyttö tiedonlähteenä vaatii vielä harjoittelua, samoin PLN:n käyttö. Esille nousi kysymyksiä: Voiko blogitekstiä käyttää oman tutkielman lähteenä, onko blogi aina jonkun ihmisen epävirallinen mielipide vai voiko se olla hyvinkin informatiivinen? Blogien tiedon oikeellisuutta arvioitaessa on hyvä tarkistaa ainakin kuka kirjoittaja on ja onko hän ilmoittanut yhteystietonsa, edustaako kirjoittaja itseään vai jotain yhdistystä/järjestöä/viranomaista tai jotain kaupallista yritystä, onko blogissa lähdeviitteitä jne.

PLN voi olla nuorilla vielä suhteellisen suppea, jos Facebook-kavereita ei lasketa mukaan. Toisaalta Facebookiin esitettyyn kysymykseen voi saada kaverin tai varsinkin jonkin asiantuntijaryhmän kautta todella hyvän ja kattavan vastauksen tai viittauksen siihen, mistä tietoa voi löytää. Erinomainen esimerkki omalla kohdallani on Facen "Tabletlaitteet opetuksessa"-ryhmä, josta olen aina saanut nopean ja asiantuntevan avun jokaiseen tabletin käyttöä koskevaan ongelmaani.

Sovellusten harjoittelua

Tiedonhakutehtävän jälkeen aloimme harjoitella eri sovellusten käyttöä. Ilmastonmuutoksesta kirjoitettua artikkelia käytettiin pohjana ainakin Book Creator-appsin harjoittelussa. Jokainen teki omasta artikkelistaan pienen kirjasen, videoi ja haastatteli kirjaan kaveria sekä nauhoitti kuvatekstin ottamaansa kuvaan. Kirjanen avattiin iBooks-näkymässä, mutta varmistettiin myös, että sen vienti opettajan Dropboxiin onnistuisi.

Pajoissa harjoiteltiin pienryhmissä BC:n lisäksi mm. MindMapperia, Keynotea ja Evernotea. Ehdittiinpä päivän aikana testata pientä ratatehtävää QR-koodeilla, luoda oma koodi ja opiskella vähän Explain Everythingiäkin. Opiskelijaturtor Juho esitteli opiskelijoille myös Notability-appsin, jota ei kylläkään tänä vuonna ladattu koulun rahalla laitteille valmiiksi. Tasapuolisuuden vuoksi tämänkin vuoden ykkösille jätettiin jotain omaa hankittavaksi... Näin laitteen käyttö nimenomaan oman oppimisen ja henkilökohtaisten valintojen tukemiseen korostuu entisestään.

Ykkösten pajapäivä oli tiedontäyteinen ja rankka, mutta toivottavasti todella antoisa! Taas sain suureksi ilokseni huomata, kuinka osaavia ja innostuneita opettajamme ja opiskelijatutorimme ovat; ulkopuolisia kouluttajia emme tarvinneet tänäänkään :D!

Tässä ykkösten kommentteja:
"Pajapäivänä opettelimme käyttämään erillaisia opiskeluun liittyviä ohjelmia ja miten saapi töitä jaetuksi. Opiskelimme käyttämään QRReaderiä, MindMapperiä, Keynotea, Evernotea, Book Creatoria, Explain everythingiä. Niistä on tosi paljo apua opiskeluun ja eri sovellutukset sopivat erilailla eri oppiaineisiin."

"Ainakin itse opin käyttämään monia sovelluksia paremmin ja myös aivan uusia. Oppi myös tajuamaan enemmän, miten paljon opiskelussa voi hyödyntää Ipadin eri sovelluksia."

"Päivä on ollut todella kiinnostava ja olen oppinut todella paljon. Olisi kiva jos tällaisia päiviä olisi enemmän koska ne ovat todella hauskoja ja erilaisia. Toivottavasti tällaisia pidetään useamminkin."


Kakkosten päivästä seuraavassa päivityksessä.



17.4.13

iPad ja opetusmenetelmien kehittäminen/Seija Holster

Enpä olisi aikoinaan uskonut, että jokin kone tai laite voi viedä mennessään, mutta näin on nyt käynyt. Vaiheessa tämä on ja opittavaa riittää, mutta myös halua kehittyä ja kehittää omaa opetusta. Läpäisyperiaatteena kaikissa kursseissa on vanha periaate Learning by doing eli pyrkiä aktivoimaan opiskelijoita tunneilla opiskeluun - passiivista istumista yritetään välttää. Se on kuitenkin prosessi ja muutosvastarintaakin on ollut. Toisaalta on niinkin, että itsekin on vältettävä "ylilyöntejä", ja mietittävä järkeviä käyttötapoja, jotka tukevat oppimista. Mikään laite ei voi olla tarkoitus sinällään.

Psykologian opetuksessa käytän iPadia esitysten tekemiseen. Lähinnä se korvaa tuolloin vain PowerPoint-esitykset, mutta tulos on esteettisesti kaunis ja esityksiin liitetyt kuvat tukevat visuaalista oppijaa. Seuraava vaihe on yrittää koostaa omat esitykset iTunesU-versioksi. Tavoite opiskelijan osalta on, että opiskelija laatii oman materiaalinsa, joka niin ikään olisi hyvä saattaa iBooks-muotoon. Suurin osa opiskelijoista on käyttänyt pohjana opettajan laatimaa materiaalia, jota on täydentänyt tehtävillä, oppimispäiväkirjalla tms. Nyt alkaneella PS2-kurssilla osan arvioinnista muodostaa (50%) lapsihavainnointi tai elämänkerta-tyyppinen tehtävä, jossa iPadia voi hyödyntää monella tavalla (kuvaaminen, haastattelu, esitys, iBooks). Oikeastaan vain mielikuvitus on toteuttamisen rajana. Kuvittelisin, että esimerkiksi perehtyminen vanhuuteen ikävaiheena edellä mainitulla tavalla toteutettuna olisi hyvinkin mielekäs tapa perehtyä aiheeseen. Kuvaaminen onnistunee opiskelijoilta, vaikka itse en ole siihen perehtynyt tai sitä juurikaan käyttänyt. Tiedän kuitenkin, että äidinkielen opettaja Mirjami on käyttänyt iMovies-ohjelmaa opiskelijoiden kanssa. FI1-kurssilla idea on ollut sama kuin edellä: esityksiä ja oppimispäiväkirjaa (50% kokeesta).

Yhteiskuntaopissa eli YH1-ja YH2- kursseilla olen edellisten lisäksi käyttänyt enemmän hyödykseni sanomalehtien appseja: Helsingin Sanomia ja Pohjolan Sanomia. Peilaamalla saamme aina päivän uutiset käyttöön. Lisäksi olemme katsoneet Yle areenalta ajankohtaisohjelmia. YouTubessa on niin ikään yllättävän hyvää materiaalia. Hienoa on, että ohjelmia voidaan katsoa omaan tahtiin tai yhdessä ja laitteet ovat aina käytössä ilman erillistä varausta. Nyt alkaneessa YH2:ssa ne, jotka haluavat, voivat pitää nettipäiväkirjaa/laatia blogia tai käyttää ihan mitä menetelmää haluavat ja siten yrittää korottaa yhteiskuntaopin arvosanaa (max 1 arvosanalla).

Abien avuksi olen tehnyt alustavat versiot abi-tenteiksi. Mietin, että voisin siirtää ne Explain Everything-muotoon ja nauhoittaa esimerkiksi alkuun ja loppuun sanallisen osuuden ja jakaa vaikkapa YouTuben kautta. Näin opiskelija voisi palata tentteihin myös myöhemmässä vaiheessa. Täytyy kuulostella opiskelijoitten toiveita. Opinto-ohjauksessa kaikkein eniten iPad olisi hyödyttänyt juuri abeja, joten oletan, että ensi vuonna ohjausta voidaan tehdä FaceTimella - mahdollisuus, jota en siis vielä päässyt kokeilemaan. Olen myös aloittanut opo-materiaalin laatimisen iPadilla ja myös tältä osin on tavoitteena oman materiaalin laatiminen. Facebook on sitten se uusi juttu, johon rehtori sai minut houkuteltua. Vastarintaa on siis ollut itselläkin, mutta se murtui, kun ymmärsi ja myönsi hyödyn. Opon näkökulmasta tämä on muutenkin nopea ja verraton vehje yhdessä Wilman kanssa. En oikein osaa edes käsittää, miten ennen on pärjännyt ilman.

12.4.13

Opimme toisiltamme/Mirjami Hyttinen

Uuden jakson ja uusien kurssien alkaessa olen iloinnut siitä, että iBooksista löytyy ilmaista materiaalia joistakin vanhemmista teksteistä: Canthin Työmiehen vaimo tulee sieltä luettua äi3:lla, samoin tekstinäytteet Runebergilta, Kiveltä, Aholta ja Topeliukselta äi6:lla. Saa nähdä, edistääkö laite Vänrikki Stoolin tarinoihin tutustumista. Tänään kävimme kirjastossa lainaamassa runokirjat esittelemistä varten. Ei paperikirja sentään mihinkään häviä.

Runoanalyysia äi3:n opiskelijat lähtivät tekemään tutustumalla kotona moodlessa oleviin analysointiperiaatteisiin. Tunnilla jokainen ryhmä sai oman runonsa, jonka kopioi joko Explain everythingiin tai Notabilityyn ja lähti sinne kommentoimaan runoaan ja tekemään siihen merkintöjä. Jotkut opiskelijat käyttävät ohjelmia uskomattoman taitavasti ja neuvovat muitakin! Ryhmät kävivät tehtäviinsä innokkaasti käsiksi, ja ensi viikolla saan kuulla, millaiset analyysit runoista syntyivät. Ryhmät peilaavat esityksensä muille. Jokainen kirjoittaa ryhmäanalyysien jälkeen haluamastaan tekstistä oman analyysinsa.

Tänäänkin olen oppinut uutta: Sari opetti Explain Everything –ohjelman käyttöä tekstien kommentoinnissa ja esitteli tekemiään kielioppivideoita ja kurssimateriaaleja, Markus neuvoi, miten ohjelmassa saa deletoitua sivuja, Seija näytti Keynoten hyödyntämistä oppimispäiväkirjojen tekemisessä… Opimme koko ajan toisiltamme, sekä kollegoilta että oppilailta.