Mikä on digitutor?
Digitutor on henkilö, joka auttaa ja opettaa niin oppilaita, kuin opettajiakin iPadin käytössä. Digitutor pyrkii luomaan esimerkiksi uusia opetustapoja tai kertomaan miten tähän mennessä iPadia on hyödynnetty opetuksessa. Henkilö käyttää omia vahvuuksiaan hyväkseen, osaa toimia ryhmässä ja on avoin uusille ideoille ja ajatuksille. Digitutor pyrkii viemään iPadin ja muun tekniikan käytön opetuksessa astetta pidemmälle, joko tukemalla opettajia tai olemalla itse opettajana.
Katsoin itse olevani kohtuullisen hyvän iPadin käytössä, joka oli yksi pohjasyistä sille miksi aloin digitutoriksi. Olen myös aina ollut innokas oppimaan uutta. Myös muille uusien asioiden opettaminen on ollut minusta mukavaa. Se, että näkee toisen onnistuvan jossakin, minkä on tälle opettanut, saa hymyn huulille. Lukiossamme digitutorit toimivat myös paljon kansainvälisissä projekteissa, joista olen aina ollut kiinnostunut. Olen aina pitänyt muihin kulttuureihin tutustumisesta, ja Suomen
kulttuurin esittelemisestä ulkomaalaisille.
Oma vahvuusalueeni digitutorina on luultavasti se, että olen valmis oppimaan aina uutta. Esiintymistaitoni esimerkiksi opetustilanteissa ovat myös vakaat. Kielitaitoni ja kiinnostukseni kulttuureihin ovat toivottavasti myös hyödyksi tiimillemme, ehkä myös taiteellinen harrastuneisuuteni. Jos jokin sovelluksista tulisi mainita, olisin vahvoilla Notabilityn ja Keynoten saralla. Kehityskohteita minulle ovat varmastikin iMovien ja GarageBandin käyttö, näihin en ole ehtinyt tutustua yhtä hyvin.
Tämä on Ylitornion yhteiskoulun lukion tvt-hankkeen blogi, jossa seurataan Opetushallituksen rahoittaman hankkeen eri vaiheita. Blogissa julkaistaan rehtori Sari Lanton päivityksien lisäksi lukion opettajien ja opiskelijoiden kirjoituksia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Digital Leaders. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Digital Leaders. Näytä kaikki tekstit
21.12.16
Matkani iPad-tutoriksi/Henna Tolonen
Olen sitä mieltä, että iPad-tutorointi on pääasiallisesti ainakin alussa itsensä kehittämistä paremmaksi tekniikan käyttäjäksi. Pidemmälle edetessä sen merkitys muuttuu enemmän muiden ohjaamiseen ja kehittämiseen. Toki tottakai kokoajan tulee lisää uusia päivityksiä, appeja ynnä muita sellaisia, joten itseäänkin täytyy kokoajan kehittää laitteidemme kehittyessä. Haasteenamme onkin pysyä nykyisen dikiaikakauden kehityksen tahdissa, jotta saisimme kaiken hyödyn ja ilon irti.
Itse ryhdyin näihin tutor hommiin, koska tahdon oppia uutta. Kun asia syksyllä nostettiin ensimmäisen kerran pöydälle oli vastaukseni rankka ei. Onneksi se päätös ei ollut sitova. Opettajien kärsivällisyyden ansiosta (kiitos siitä!) opin hiljalleen käyttämään appeja ja löysinkin sieltä lemppareitani. Nyt kun tässä on itse oppinut perusasiat, pitäisi niitä alkaa muille opettamaan ja tankata kokoajan lisää tietoa itseensä. Huhhuh. Ehkä tästäkin silti vielä selvitään. Tähän mennessä en kyllä vaihtaisi pois mistään hinnasta!
Vahvuuteni ovat tällä hetkellä luultavasti Notabilityn ja Keynoten käyttö. Lisäksi haluaisin oppia käyttämään toistaiseksi aivan tuiki tuntematonta GarageBandia. Siitä luultavasti tulee olemaan minulle paljon hyötyä tulevaisuudessa, musiikin harrastaja kun olen.

Digitutor Rasmus Anunti
Mielestäni digitutor on henkilö, jonka tarkoituksena on auttaa ja ohjastaa oppilaita kuin myös opettajia käyttämään iPadia. Digitutorin tarkoituksena olisi myös löytää uusia sovelluksia, joita voitaisiin käyttää tai jollakin tavalla hyödyntää opetuksessa. Henkilön edellytyksiä ovat hyvät ryhmä- ja kommunikaatiotaidot sekä avarakatseisuus. Ylipäätänsä digitutor pyrkii iPadin avulla parantamaan ja tehostamaan opetusta.
Aloin digitutoriksi, sillä olin käyttänyt laitetta jo useamman vuoden ja sen takia tunsin osaavani sen käytön hyvin. Tästä saaduista teknisistä taidoista saattaisi hyötyä myös tulevaisuudessa. Olen aina ollut kiinnostunut kansainvälistymisestä ja siksi haluan olla kansainvälisissä projekteissa mukana. Haluan myös näyttää taitojani muille ja kehittää itseäni pidemmälle.
Uskoisin vahvuuksieni olevan nopea oppiminen ja omaksuminen, niistä ei varmasti tässä ole haittaa. Vahvimpia appsejani ovat Numbers ja Keynote, joita on myös eniten tullut käytettyä. Haluaisin kehittyä Garagebandin sekä iMovien käytössä, sillä en ole ehtinyt niihin vielä tutustua yhtä hyvin kuin muihin appseihin.

Digitutor Anu Hyttinen
Digitutor on koulussamme toimiva iPadien käyttöä opastava henkilö. Digitutorin odotetaan auttavan niin oppilaita kuin myös opettajia teknisissä ongelmissa. Digitutorointi tarjoaa monia etuja, mutta myös velvotteita. Velvoitteet voivat olla esimerkiksi ylimääräisten tehtävien tekoa taikka erilaisiin koulutuksiin osallistumista.
Itse tartuin digitutorin hommia sarvista, sillä tunnen, että iPad-osaamiseni on sangen vahvaa. Osaan kertoa vaikeitakin asioita yksinkertaisesti, niin sanotusti maalaisjärjellä. Itse olen oppinut paljon sovellusten käytöstä yksinkertaisesti kokeilemalla. Voin näin samaistua hyvin tutoroitavan asemaan ja opettaa hänelle keskeisimmät ja oppimisen kannalta oleellisimmat asiat.
Digitutorin myötä tulevat kansainväliset tapahtumat ja tehtävät kiinnostavat minua. Tiedän myös, että tällaista toimintaa arvostetaan suuresti muun muassa korkeakouluihin hakiessa. Suomi on yksi verkostoituneimmista maista. Mielestäni iPad-tutorointi on oiva keino tuoda esille Suomen vahvuuksia maailmalla. Omat kielelliset taitoni ovat tukena kansainvälisissä hankkeissa, mitkä ovat tärkeässä osassa digitutoroinnissa ja koulussamme.

Digitutor Lotta Kauvosaari
Minulle digitutor merkitsee henkilöä, jota kiinnostaa itsensä jatkuva kehittäminen ja yleensäkin ihmisten auttaminen. Digitutor kokee hallitsevansa teknisen laitteen – tässä tapauksessa iPadin – sovellusten ja eri ominaisuuksien käytön. Koska tutoreita on useita, ei yhden ihmisen tarvitse osata jokaista käytön osa-aluetta. Toki tutorointiin kuuluu myös liuta velvollisuuksia, jotka oikeastaan lukisin oikeuksiksi. Mielestäni eri tilaisuuksien osallistuminen, ajantasalla pysyminen ja ns. edelläkävijyys kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta!
Minua kiinnosti alkujaan digitutoriksi alkaminen, koska koin olevani suhteellisen hyvä laitteen käyttämisessä ja halusin kehittyä siinä. Varsinkin lähitulevaisuudessa tällaiset tekniset taidot ovat arvostettuja ja tarpeellisia. En usko, että syihin kuuluu mitään kamalan henkilökohtaista tai syvällistä. Saahan siitä tietenkin jotain mielihyvää ja onnistumisen tunnetta, kun osaa neuvoa jotakuta.
Koen omaksi vahvuusalueekseni erilaisten esitysten tekemisen esimerkiksi Keynotessa ja Book Creatorissa sekä niiden muokkaamisen silmää miellyttäväksi. Se on mielestäni hauskaa ja teen sitä oikeastaan mielelläni. Haluaisin kehittyä erityisesti iMovie -elokuvien tuottamisessa ja muokkaamisessa sekä digitaalisessa kuvittamisessa esimerkiksi Adobe Sketch-ohjelmassa. Tällaisia taitoja aion kuitenkin kehittää vapaa-ajallani ja kokemuksen myötähän taidot kertyvät. Sama pätee sovellusten ja ohjelmien käyttöön: aluksi käyttäminen on vaikeaa ja eri toiminnot ovat vaikeasti löydettävissä. Monen kokeilun ja yrityksen jälkeen käyttö helpottuu kuitenkin suunnattomasti.
Toim. huom.
Lotta on suunnitellut sekä digitutoreiden logon että lukion vuoden 2016 sähköisen joulutervehdyksen upean talvimaiseman.

15.12.16
Digital Leaders - Lukion digitutorit
Lukiolle valittiin toisen jakson lopussa kahdeksan uutta digitutoria. Nyt opiskelijoitamme ohjaa yhteensä 12 iPad-tutoria. Tutoreilla on oma twitter-ryhmä @DigitalLeaders ja he twiittaavat iPadeihin liittyvistä aiheista tasaisin väliajoin hästägillä #idigitalleaders.
![]() |
| Digitutoreiden hienon logon on suunnitellut Lotta Kauvosaari. |
2. iPad-tutorointi (TVT2), laajuus 2 kurssia
Kurssi suoritetaan toisen ja kolmannen lukiovuoden aikana. iPad-tutor toimii
opiskelijoiden ja opettajien yleisenä tukihenkilönä sekä kouluttajana tieto- ja
viestintätekniikan monipuolisessa ja innovatiivisessa käytössä. iPad-tutorina
toimiminen edellyttää, että opiskelija osoittaa TVT1-kurssin sisältöjen ja keskeisten
sovellusten hyvää hallintaa sekä kehittää osaamistaan myös vapaa-aikana. iPad-tutor
osallistuu koulun järjestämiin harjoittelu-, koulutus- ja esittelytilaisuuksiin,
tarvittaessa myös kouluajan ulkopuolella ja muilla paikkakunnilla sekä toimii iPadpajan
vastuuhenkilönä yhdessä opettajan ja muiden iPad-tutoreiden kanssa.
iPad-tutor, rooli ja tehtävät
- TVT1-kurssin keskeisten sisältöjen hallinta, osoitetaan laatimalla portfoliotyyppinen näyttö
- iPad-pajan (5t/lukuvuosi) toiminnan suunnittelu ja järjestäminen
- järjestetyn koulutuksen/ohjauksen dokumentointi
- sisällön tuottaminen koulun verkkolehteen tai hankeblogiin
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)