Enpä olisi aikoinaan uskonut, että jokin kone tai laite voi viedä mennessään, mutta näin on nyt käynyt. Vaiheessa tämä on ja opittavaa riittää, mutta myös halua kehittyä ja kehittää omaa opetusta. Läpäisyperiaatteena kaikissa kursseissa on vanha periaate Learning by doing eli pyrkiä aktivoimaan opiskelijoita tunneilla opiskeluun - passiivista istumista yritetään välttää. Se on kuitenkin prosessi ja muutosvastarintaakin on ollut. Toisaalta on niinkin, että itsekin on vältettävä "ylilyöntejä", ja mietittävä järkeviä käyttötapoja, jotka tukevat oppimista. Mikään laite ei voi olla tarkoitus sinällään.
Psykologian opetuksessa käytän iPadia esitysten tekemiseen. Lähinnä se korvaa tuolloin vain PowerPoint-esitykset, mutta tulos on esteettisesti kaunis ja esityksiin liitetyt kuvat tukevat visuaalista oppijaa. Seuraava vaihe on yrittää koostaa omat esitykset iTunesU-versioksi. Tavoite opiskelijan osalta on, että opiskelija laatii oman materiaalinsa, joka niin ikään olisi hyvä saattaa iBooks-muotoon. Suurin osa opiskelijoista on käyttänyt pohjana opettajan laatimaa materiaalia, jota on täydentänyt tehtävillä, oppimispäiväkirjalla tms. Nyt alkaneella PS2-kurssilla osan arvioinnista muodostaa (50%) lapsihavainnointi tai elämänkerta-tyyppinen tehtävä, jossa iPadia voi hyödyntää monella tavalla (kuvaaminen, haastattelu, esitys, iBooks). Oikeastaan vain mielikuvitus on toteuttamisen rajana. Kuvittelisin, että esimerkiksi perehtyminen vanhuuteen ikävaiheena edellä mainitulla tavalla toteutettuna olisi hyvinkin mielekäs tapa perehtyä aiheeseen. Kuvaaminen onnistunee opiskelijoilta, vaikka itse en ole siihen perehtynyt tai sitä juurikaan käyttänyt. Tiedän kuitenkin, että äidinkielen opettaja Mirjami on käyttänyt iMovies-ohjelmaa opiskelijoiden kanssa. FI1-kurssilla idea on ollut sama kuin edellä: esityksiä ja oppimispäiväkirjaa (50% kokeesta).
Yhteiskuntaopissa eli YH1-ja YH2- kursseilla olen edellisten lisäksi käyttänyt enemmän hyödykseni sanomalehtien appseja: Helsingin Sanomia ja Pohjolan Sanomia. Peilaamalla saamme aina päivän uutiset käyttöön. Lisäksi olemme katsoneet Yle areenalta ajankohtaisohjelmia. YouTubessa on niin ikään yllättävän hyvää materiaalia. Hienoa on, että ohjelmia voidaan katsoa omaan tahtiin tai yhdessä ja laitteet ovat aina käytössä ilman erillistä varausta. Nyt alkaneessa YH2:ssa ne, jotka haluavat, voivat pitää nettipäiväkirjaa/laatia blogia tai käyttää ihan mitä menetelmää haluavat ja siten yrittää korottaa yhteiskuntaopin arvosanaa (max 1 arvosanalla).
Abien avuksi olen tehnyt alustavat versiot abi-tenteiksi. Mietin, että voisin siirtää ne Explain Everything-muotoon ja nauhoittaa esimerkiksi alkuun ja loppuun sanallisen osuuden ja jakaa vaikkapa YouTuben kautta. Näin opiskelija voisi palata tentteihin myös myöhemmässä vaiheessa. Täytyy kuulostella opiskelijoitten toiveita. Opinto-ohjauksessa kaikkein eniten iPad olisi hyödyttänyt juuri abeja, joten oletan, että ensi vuonna ohjausta voidaan tehdä FaceTimella - mahdollisuus, jota en siis vielä päässyt kokeilemaan. Olen myös aloittanut opo-materiaalin laatimisen iPadilla ja myös tältä osin on tavoitteena oman materiaalin laatiminen. Facebook on sitten se uusi juttu, johon rehtori sai minut houkuteltua. Vastarintaa on siis ollut itselläkin, mutta se murtui, kun ymmärsi ja myönsi hyödyn. Opon näkökulmasta tämä on muutenkin nopea ja verraton vehje yhdessä Wilman kanssa. En oikein osaa edes käsittää, miten ennen on pärjännyt ilman.
Tämä on Ylitornion yhteiskoulun lukion tvt-hankkeen blogi, jossa seurataan Opetushallituksen rahoittaman hankkeen eri vaiheita. Blogissa julkaistaan rehtori Sari Lanton päivityksien lisäksi lukion opettajien ja opiskelijoiden kirjoituksia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FaceTime. Näytä kaikki tekstit

19.11.12
PAdventin aikaa
Syysloma tuli ja meni. Abit ottivat ihailtavan hienosti ennen lomaa ilmoittamani tiedon tablet-laitteiden hankkimisesta tässä vaiheessa vain ykkösille ja kakkosille, eikä työhuoneeni oven edessä ollut lynkkausjonoa, kuten ennen lomaa arvelin. Epäonnistumisen viikolla myös rehtorin sallittiin epäonnistua suunnitelmissaan.
Kiirettä on pidellyt! Aloitin tämän päivityksen kirjoittamisen heti loman jälkeen viime kuussa, mutta näin ne päivät vierivät vauhdilla eteenpäin. Normaalia arkirytmiä on sekoittanut mukavasti abien kieli- ja kulttuurimatka Lontooseen.
Matkalle pakkasin mukaan iPadini, sillä kerrankin olisi aikaa testata laitetta aamusta iltaan eri tilanteissa. Kokeilin valo - ja videokuvausta museoissa ja kaupungilla, Facetime-puheluita kolleegoille Suomeen, näytön kuvaamista, netin käyttöä offline-tilassa jne. Laite toimi tosi hyvin kamerana: eipä ollut yhtään vaikeaa saada koko Buckinghamin palatsia mahtumaan kuvaan, eikä laite näyttänyt kärsivän tuulesta ja vesisateestakaan. Myös videokuvaus onnistui niin hyvin, kuin se huojuvasta open-top bussista voi onnistua. Ainoastaan vahamuseon hämäriin tiloihin olisin ehkä kaivannut lisäsalamaa. Facetime-puheluiden avulla pääsi välittämään kotiin matkakuulumisia ja äänen lisäksi myös live-videokuvaa vaikkapa hotellin oleskelutiloista. Tänään laitoin matkakuvat jakoon Dropbox-linkin kautta; ei siis enää muistitikun kierrättämistä oppilaalta toiselle.
Kaikki opettajamme ovat nyt saaneet oman sormitietokoneen käyttöönsä, sillä jääkiekko-opettajamme laite tuli tänään postissa. Vain tunti laitteen käyttöönoton jälkeen hän oli jo täydessä touhussa videoimassa jääkiekon jaloja pelikuvioita hallilla. Ylitornion kunnan peruskoulun opettajat saivat muuten omat tablettinsa viime kuussa, joten tällä hetkellä Ylitornio taitaa olla Suomen tablettitihein kunta, jos mitataan opetushenkilökunnan käytössä olevaa laitemäärää! Tästä pitää ehdottomasti laittaa juttuvinkkiä lehtiin :)
Myös opettajien koulutus on aloitettu: ennen syyslomaa opiskelimme lukion opettajien kesken sormitekniikkaa ja tutustuimme iPadin eri sovelluksiin. Syysloman jälkeen jatkettiin samalla aiheella ja kerrattiin myös Dropboxin käyttöä. Ensi kerralla on vuorossa eri kirjoitus- ja esitysohjelmat sekä Apple-TV. Myös kameran ja videokameran käyttöä aiomme harjoitella yhdessä. Loppuviikosta meillä on Lapin lukioille suunnattu kahden päivän iPad opetuksessa -koulutusseminaari, johon saamme kouluttajaksi alan asiantuntijan.
Olen todella tyytyväinen siihen, että olemme malttaneet pantata opiskelijoiden laitehankintoja niin kauan, että voimme edes kohtuullisen hyvällä omatunnolla ottaa valitsemamme laitteet opetuskäyttöön. Tuntuu, että opettajat ovat aidosti innoissaan uudesta tekniikasta ja että se on lisännyt myös aiemmin opitun tekniikan käyttöä. Uusia moodle-kursseja syntyy jatkuvasti, Wilma täydentää yhteydenpitoa kodin ja koulun välillä, älykännyköitä näperrellään oppi- ja välitunneilla entistä enemmän, työkalentereita on synkronoitu laitteeseen kuin laitteeseen jne. Kuva iPadin käytöstä juuri omassa opetusaineessa alkaa pikkuhiljaa ja pala palalta kirkastua...tror jag.
Myös vanhempainilloissa olemme siirtyneet digiaikaan: opinto-ohjaajamme tai verkkolehdestä vastaava äidinkielenopettajamme näpyttää illan aikana käsiteltyjä asioita suoraan verkkoon ja Wilmaan. Näin nekin vanhemmat, jotka eivät pääse paikalle, saavat nopeasti tiedon illan kulusta. Samoin esim. Oulun yliopiston abipäivien palaute saatiin kerättyä linja-automatkalla suoraan digitaaliseen muotoon käyttämällä yhteistä Evernote-dokumenttia. Helppoa ja nopeaa: eikä kenelläkään ollut kynä kadoksissa...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)