24.5.13

iPadin käytöstä matematiikan ja fysiikan opetuksessa/Markus Pessa

Opiskelijat käyttävät iPadia matemaattis-luonnontieteellisiä aineita opiskellessaan varsin vaihtelevasti. Osa heistä tekee tuntimuistiinpanot iPadilla, tällöin käytössä on yleensä Notability, joka mahdollistaa myös käsin kirjoittamisen tekstin joukkoon ja tietysti kuvien ja kuvaajien liittämisen. Osa pysyttelee kynä-paperi -linjalla.

Matematiikan opetuksessa olen itse käyttänyt mm. Scientific Graphing Calculator ja Quick Graph+ -appseja. Näiden avulla saa graafisen laskimen ominaisuudet näppärästi valkokankaalle tai omien muistiinpanojen joukkoon kuvina. Muutamalla kurssilla olen luonut iTunes Universityyn kurssiympäristön, joita olen hyödyntänyt lähinnä tehtävien ratkaisujen läpikäymisessä. iTU toimii myös mainiosti opetuksen eriyttämisessä. Oppilaiden työskennellessä useampien eri tehtävien kimpussa opettaja voi keskittyä tiettyyn tehtävään taululla, kun nopeammin etenevät opiskelijat voivat saada apuja haastavampiin tehtäviin vaikkapa opettajan iTU:hun lataamista materiaaleista. Opetusvideoiden tuottaminen omiin iTU -materiaaleihin onnistuu myös pienen harjoittelun jälkeen. Opetusvideot toimivat mainiona lisänä opiskelijan opiskellessa kotona, mutta eivät poista tarvetta käsitellä opiskeltavaa asiaa huolellisesti myös oppitunnilla. Tällaisten videoiden työstämiseen tarvitsee jatkossa keskittyä enemmän.

Fysiikan tunneilla olen käyttänyt mm. DataAnalysis -appsia mittaustulosten käsittelyyn, opiskelijoiden käyttöön se ei ole vielä vakiintunut. Fysiikan opetuksessa tulen jatkossa hyödyntämään iPadia oppilastöiden taltioinnissa ja raportoinnissa. Olen myös jakanut opiskelijoille Notabilityllä laadittuja muistiinpanojen runkoja, joita sitten on pitänyt täydentää joiltakin osin, usein lähinnä esimerkkilaskuin. Kotitehtäviä olemme välillä käyneet läpi siten, että ennalta määrätty opiskelijapari on laatinut omat ratkaisunsa iPadilla ja ne on sitten yhdessä pohdittu valkokankaalla. Tällä tavalla olemme koittaneet säästää aikaa tunnin alusta.

23.5.13

iPad koulussa - opiskelijan blogikirjoitus

Aaa, ei jaksaisi kirjoittaa muistiinpanoja. Ei jaksaisi millään ottaa kynää käteen ja alkaa rustaamaan tekstiä paperille. Pakko se on tehdä.. Hetkinen, missä penaali? Voi ei, se jäi kotiin, taas. Entä missä vihkoni? Jäikö sekin tosiaan kotiin?! Täytyy ottaa jonkun muun aineen vihko, minkäköhän näistä miljoonasta vihkosta ottaisin?

Ei tarvitse mennä kun muutama jakso taaksepäin niin näitä ajatuksia joutui jokainen käsittelemään jonakin tai useampanakin päivänä viikossa. Vaan ei enää. Koulumme päätti teknologisoitua ja hankki meille jokaiselle ipadin, oman ipadin. Ipadille kirjoitamme kaikki muistiinpanot ja teemme tehtäviä, jotka ipadi mahdollistaa tekemään. Ei enää ainaista vihkojen raahaamista ja riittää kun repusta löytyy kynä ja kumi jostain pikkutaskusta, varmuuden vuoksi.

Ipad on muuttanut varmasti jokaisen opiskelua monellakin tavalla. Ennen oli muistiinpanojen kirjoittaminen kovin työlästä varsinkin aloittaa, kuten myös aineiden ja muiden kirjoittaminen. Ipadilla kirjoittaminen käy napauttamalla, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;) Ipad on helpottanut kirjoittamista ja näin koulunkäynti on muuttunut hieman helpommaksi.

Englannin kirjoitelmaa kirjoittaessa ei enää tarvitse olla kolme kiloa painavaa sanakirjaa vieressä, vaan ipadille kirjoittaessa voi nopealla sormiliikkeellä käydä safarista katsomassa että mikä se kissa olikaan englanniksi. Äidinkielen aineetkin kirjoittaa kädenkäänteessä! Ai kuinka ihanaa ja helppoa. Mutta on paljon muutakin. Esimerkiksi keynote esitykset. Enää ei juosta luokan kanssa kilpaa tvt-luokkaan, että varmasti päästään omalle tietokoneelle kun aletaan tekemään opon tunnille powerpoint esitystä, vaan kaivamme omat ipadimme esille ja menemme keynoteen ja siellä teemme ihan powerpointtia muistuttavan esitelmän. Kätevää eikö totta?

Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, että taidan joskus harhailla vähän kouluasiaan kuulumattomilla sivustoilla, esimerkiksi facebook vetää kauheasti puoleensa. Mutta rehellisyyden nimissä voin myös sano, että kun saimma ipadit niin selailin huomattavasti enemmän facebookin etusivua kuin nykyään. Nykyisin en ipadia tunneilla käytä enää kuin koulutyöhön ja olen ylpeä tsemppauksestani. Mistä lie johtuu, olenkohan kasvanut psyykkisesti.

On ipadien tulossa muutama hunonokin puoli. Pitäisiköhän kerätä addressi, että koulu maksaa hieronnan, kun on niskat aina jumissa kun ipadia käytetään todella paljon eikä koulun tuolit ole mitkään kätevimmät tällaiseen? No ei sentään, mutta totuus se on, että hartiaseutu on paljon useammin jumissa ja kipeänä kuin ennen.

Myönnettäköön, että ipad oli koulultamme hyvä veto. Parempi kuin kainnettava tietokone. Laukkukin painaa huomattavasti vähemmän kuin silloin, jos siellä tietokonetta kannettaisiin. Jos nyt saisin päättää niin valitsisin edelleen ipadin.

Rakkain terveisin Niskanen Johanna

21.5.13

Hankkeen välikyselyn tuloksia

Hankkeen opiskelijoille laaditun välikyselyn tulokset kertovat, että jotain on osattu tehdä oikein. Opiskelijoiden tieto- ja viestintätekniikan perustaidot ovat parantuneet, aikaisempaa useampi kertoo hallitsevansa esim. tekstinkäsittelyn, kuvankäsittelyn, tiedoston viennin pilvipalvelimelle sekä sosiaalisen median eri sovellusten käytön "Erittäin hyvin". Kun kysytään osaamista tiedonhaussa internetistä, opiskelijat ovat aikaisempaa epävarmempia. Uskon/Toivon tämän selittyvän sillä, että nuoret ovat ymmärtäneet, että Wikipedia ei olekaan ainoa käytettävissä oleva lähde. Kun maailma on kädellä, sitä on helpompi tutkia entistä syvällisemmin ja kriittisemminkin. Ensi syksynä pitää panostaa lisää ohjattuihin tiedonhakuharjoituksiin.

Opiskeltavaakin on vielä paljon. RSS-syötteet, Twitter ja Google Drive ovat opiskelijoille vielä outoja sovelluksia tai he eivät ainakaan koe osaavansa käyttää niitä. Avokysymyksissä opiskelijat mainitsivat juuri Google Driven ensi syksyn koulutuksien aihetoiveeksi. Samoin moni kertoi haluavansa testata Book Creatoria ja haluavansa opiskella vielä hieman lisää Explain Everythingiä, eri puheohjelmia ja Evernotea.

Esimerkiksi näin opiskelijat vastasivat kysymykseen "Miten se, että käytössäsi on henkilökohtainen laite, on vaikuttanut opiskelutekniikkaasi oppitunneilla ja kotona läksyjen teossa?"

- Motivoinut koska laite on oma.

- Aina olen läksyt hoitanu ja tunneilla yrittäny olla mukana, mutta laitteen myötä on tullu entistäki enemmän intoa. Esim. muistiinpanoja paljonpaljon helpompi tehä!

- Läksyt on mukava tehdä, kun ei enää aina tarvitse käyttää kynä-paperi tekniikkaa. Oppitunneilla se helpottaa opiskelua.

- Ipad on hieman heikentänyt opiskeluani, sillä keskittyminen herpaantuu ja helposti tullee kiusaus tehdä aivan jotakin muuta.

- Kotona läksyt saa paremmin tehtyä kuin normaalisti. Koulussa välillä saatan harhautua muualle, mutta niin se oli ennen ipadejakin. Ajatus voi välillä harhautua muualle.

- On paljon kätevämpää kun läksyihin sekä opiskeluun ei enää tarvi muuta kuin iPadin ja kirjan. Erittäin hyödyllistä! Lisäksi kun laite on oma siihen suhtautuu paljon tutkivammin ja osaa hyödyntää paremmin.

- Ipad on mielestäni parantanut opiskelumotivaatiotani. Enää ei tarvitse stressata siitä, että muistaako tehdä jokaisen tunnilla annetun tehtävämonisteen ja pitää huolta että se moniste on matkassa seuraavalla tunnilla. Nykyään nämä tehtävät ovat suurimmaksi osaksi ipadilla tai oppikirjassa
.

Opetuksessa tieto-ja viestintätekniikan käytön koetaan myös lisääntyneen, samoin laitteen koetaan vaikuttaneen myönteisesti opetukseen yleensä. Tällaisia vastauksia saimme kysymykseen "Miten iPadin käyttöönotto on mielestäsi tähän mennessä vaikuttanut eri oppiaineiden opetusmetodeihin, opetuksen kiinnostavuuteen, monipuolisuuteen tai yhteisöllisyyteen yleensä?"

- iPad on hyvä innovatiivinen laite, jonka appsit ovat helppokäyttöisiä ja niitä voidaan soveltaa hyvin tuntityöskentelyyn, netin käyttö tunneilla on todella hyvä kiinnostuksen lisäys tunteihin, vaikka välillä sitä käytetään eri nettisivujen käyttämiseen, jotka eivät liity koulunkäyntiin, mutta mielestäni tämä juuri saattaa lisätä tuntiaktiivisuutta, sillä kiinnostuksen loppuminen ianikuiseen pänttäämiseen ja kirjojen lukuun vähentää kiinnostusta eikä opiskeluun jaksa keskittyä.

- On helpottanut opiskelua huomattavasti. Opettajille on helpompi palauttaa tehtäviä. Tunnilla on myös hyvä, että voi netistä katsoa joitakin asioita, mitä kirja tms. ei vielä kerro.

- Toisissa aineissa paljonkin, toisissa ei käytetä koko laitetta. Mielestäni on turhaa että annetaan silti paperilappuja vaikka opiskelumateriaalin saattaa jakaa laitteenkin kautta.


- Osa ajasta menee vielä ipadin käytön opiskeluun, mutta on se tuonut semmosta "väriä" esim. iMovie yms.

- Yhteisöllisyys on parantunut, kuten muutkin asiat.

- Jaksaa paremmin

Myös tiedottaminen on tehostunut vielä entisestään, sillä sähköpostia, koulun kotisivua, koulun Facebook-ryhmää ja Wilmaa seurataan entistä säännöllisemmin. Alla otteita vastauksista kysymykseen "Miten laitteiden käyttöönotto on mielestäsi vaikuttanut yhteisistä asioista ja koulun tapahtumista tiedottamiseen sekä henkilökohtaiseen viestintään opettajan ja opiskelijan välillä?"

- Hyvin, koska kaikilla on hyvä mahdollisuus päästä lukion kotisivuille, moodleen ja wilmaan sekä muihin tärkeisiin osoitteisiin.

- Kaikki paperillinen tiedottaminen on vähentynyt.

- Tiedotus on siirtynyt sähköiseksi,mikä on hyvä asia, eletään 2000-lukua.

- Homma alkaa mennä jo liiankin paljon internettiin

- Liian paljon luotetaan siihen, että tiedotukset tullee perille wilman/moodlen/sähköpostin kautta. Joskus on parempi tiedottaa asioista ihan perinteisesti.

- Viestintä on nyt helpompaa, sillä opiskelijoilla on kokoajan käytössä laite, jolla saa vaivattomasti yhteyden opettajiin jos on esimerkiksi jotain kysyttävää.

Hankkeen alussa lukiolla oli laitehankinnoissa kaksi vaihtoehtoa. 1) Hankkia jokaiselle opisikelijalle henkilökohtainen, vapaa-aikanakin käytössä oleva laite, jolloin opiskelijalle tulisi jonkin verran kustannuksia eri sovellusten lataamisesta laitteelle (koulun 25 euron suuruisen latausrahan yli menevä summa noin 25-30 euroa). Sovellukset olisivat tällöin opiskelijan omaisuutta ja niitä voisi käyttää lukion jälkeenkin. 2) Hankkia lukiolle laitesalkkuja, joissa säilytettäviä iPadeja lainattaisiin opiskelijoille tarvittaessa eri oppitunneilla. Tällöin sovelluksien lataamisesta ei tulisi opiskelijalle kustannuksia, koska ne olisivat koulun omaisuutta ja laitteessa valmiina. Samaa laitetta käyttäisi monta eri opiskelijaa. Valitsimme ykkösvaihtoehdon, joka ainakin itsestä on tuntunut erittäin hyvältä ratkaisulta. Joskus on tullut valituksia siitä, että ladattavista ohjelmista pitää maksaa, mutta tähän mennessä opiskelijan kustnnukset ovat olleet alle 3 euroa.

- Mielestäni maksullisten appsien hankkiminen ei haittaa. On ymmärrettävää, että jotkin tärkeät sovellukset maksavat eikä koulu niitä kaikille maksa.

- Ei haittaa! Ja laitevalinta on ollut onnistunut.

- Minua ei haittaa vaikka joitakin apseja pitää itse ostaa ja niitähän saa käyttää sitten lukion jälkeenkin. En ymmärrä miksi kaikista asioista täytyy valittaa, jos opiskelijalla on laite melkein ilmaiseksi käytössä.

- Appsien lataaminen on paljon säästävänpää kuin kirjojen ostaminen, mutta tähänkin mennessä on ostettu sellaisia appseja joita ei tarvitse käyttää missään opetuksessa. On monta eri kirjoitusohjelmaa, ja osa käyttää niistä vain yhtä. Appsit ovat hyödyllisiä, mutta jotkin niistä ovat aivan turhia ja käyttämättömiä.

- Laitevalinta on mielestäni hyvä, oppilaan henkilökohtaisessa käytössä oleva IPad on parempi vaihtoehto kuin lainattavat. Kustannukset eivät mielestäni ole liian suuret.


Välikyselyn tuloksien perusteella voi todeta, että sekä opettajat että opiskelijat ovat tehneet todella hyvää työtä, olemme jo saavuttaneet suuren joukon hankkeen tavoitteista. Ensi syksyksi riittää kuitenkin vielä haastetta: opetusvideoita pitäisi tehdä nykyistä useampiin oppiaineisiin, sähköisiä kokeita tai ainakin niiden osia pitäisi vähitellen testata ainakin parilla kurssilla, yksilöllistä opinto-ohjausta esim. Facetimen kautta pitäisi kokeilla ja tietotekniikkaa hyödyntäviä kansainvälisiä projektejakin pitäisi etsiä. Niin ja ne tvt-strategiat eri oppiaineisiin on vielä laatimatta...

VOTEn jälkeen koittaa toivottavasti MOVEn aika. Toiveenamme on päästä kehittämään lukion fyysistä oppimisympäristöä siten, että se mahdollistaisi opetuksen digitalisoitumisesta johtuvat uudenlaiset, monipuoliset työskentelytavat koko lukiorakennuksen alueella, myös perinteisen luokkahuoneen ulkopuolella ja verkossa. Mutta tästä lisää kesän jälkeen. Fortsättning följer...