4.6.13

24.5.13

iPadin käytöstä matematiikan ja fysiikan opetuksessa/Markus Pessa

Opiskelijat käyttävät iPadia matemaattis-luonnontieteellisiä aineita opiskellessaan varsin vaihtelevasti. Osa heistä tekee tuntimuistiinpanot iPadilla, tällöin käytössä on yleensä Notability, joka mahdollistaa myös käsin kirjoittamisen tekstin joukkoon ja tietysti kuvien ja kuvaajien liittämisen. Osa pysyttelee kynä-paperi -linjalla.

Matematiikan opetuksessa olen itse käyttänyt mm. Scientific Graphing Calculator ja Quick Graph+ -appseja. Näiden avulla saa graafisen laskimen ominaisuudet näppärästi valkokankaalle tai omien muistiinpanojen joukkoon kuvina. Muutamalla kurssilla olen luonut iTunes Universityyn kurssiympäristön, joita olen hyödyntänyt lähinnä tehtävien ratkaisujen läpikäymisessä. iTU toimii myös mainiosti opetuksen eriyttämisessä. Oppilaiden työskennellessä useampien eri tehtävien kimpussa opettaja voi keskittyä tiettyyn tehtävään taululla, kun nopeammin etenevät opiskelijat voivat saada apuja haastavampiin tehtäviin vaikkapa opettajan iTU:hun lataamista materiaaleista. Opetusvideoiden tuottaminen omiin iTU -materiaaleihin onnistuu myös pienen harjoittelun jälkeen. Opetusvideot toimivat mainiona lisänä opiskelijan opiskellessa kotona, mutta eivät poista tarvetta käsitellä opiskeltavaa asiaa huolellisesti myös oppitunnilla. Tällaisten videoiden työstämiseen tarvitsee jatkossa keskittyä enemmän.

Fysiikan tunneilla olen käyttänyt mm. DataAnalysis -appsia mittaustulosten käsittelyyn, opiskelijoiden käyttöön se ei ole vielä vakiintunut. Fysiikan opetuksessa tulen jatkossa hyödyntämään iPadia oppilastöiden taltioinnissa ja raportoinnissa. Olen myös jakanut opiskelijoille Notabilityllä laadittuja muistiinpanojen runkoja, joita sitten on pitänyt täydentää joiltakin osin, usein lähinnä esimerkkilaskuin. Kotitehtäviä olemme välillä käyneet läpi siten, että ennalta määrätty opiskelijapari on laatinut omat ratkaisunsa iPadilla ja ne on sitten yhdessä pohdittu valkokankaalla. Tällä tavalla olemme koittaneet säästää aikaa tunnin alusta.

23.5.13

iPad koulussa - opiskelijan blogikirjoitus

Aaa, ei jaksaisi kirjoittaa muistiinpanoja. Ei jaksaisi millään ottaa kynää käteen ja alkaa rustaamaan tekstiä paperille. Pakko se on tehdä.. Hetkinen, missä penaali? Voi ei, se jäi kotiin, taas. Entä missä vihkoni? Jäikö sekin tosiaan kotiin?! Täytyy ottaa jonkun muun aineen vihko, minkäköhän näistä miljoonasta vihkosta ottaisin?

Ei tarvitse mennä kun muutama jakso taaksepäin niin näitä ajatuksia joutui jokainen käsittelemään jonakin tai useampanakin päivänä viikossa. Vaan ei enää. Koulumme päätti teknologisoitua ja hankki meille jokaiselle ipadin, oman ipadin. Ipadille kirjoitamme kaikki muistiinpanot ja teemme tehtäviä, jotka ipadi mahdollistaa tekemään. Ei enää ainaista vihkojen raahaamista ja riittää kun repusta löytyy kynä ja kumi jostain pikkutaskusta, varmuuden vuoksi.

Ipad on muuttanut varmasti jokaisen opiskelua monellakin tavalla. Ennen oli muistiinpanojen kirjoittaminen kovin työlästä varsinkin aloittaa, kuten myös aineiden ja muiden kirjoittaminen. Ipadilla kirjoittaminen käy napauttamalla, jos ymmärrät mitä tarkoitan ;) Ipad on helpottanut kirjoittamista ja näin koulunkäynti on muuttunut hieman helpommaksi.

Englannin kirjoitelmaa kirjoittaessa ei enää tarvitse olla kolme kiloa painavaa sanakirjaa vieressä, vaan ipadille kirjoittaessa voi nopealla sormiliikkeellä käydä safarista katsomassa että mikä se kissa olikaan englanniksi. Äidinkielen aineetkin kirjoittaa kädenkäänteessä! Ai kuinka ihanaa ja helppoa. Mutta on paljon muutakin. Esimerkiksi keynote esitykset. Enää ei juosta luokan kanssa kilpaa tvt-luokkaan, että varmasti päästään omalle tietokoneelle kun aletaan tekemään opon tunnille powerpoint esitystä, vaan kaivamme omat ipadimme esille ja menemme keynoteen ja siellä teemme ihan powerpointtia muistuttavan esitelmän. Kätevää eikö totta?

Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, että taidan joskus harhailla vähän kouluasiaan kuulumattomilla sivustoilla, esimerkiksi facebook vetää kauheasti puoleensa. Mutta rehellisyyden nimissä voin myös sano, että kun saimma ipadit niin selailin huomattavasti enemmän facebookin etusivua kuin nykyään. Nykyisin en ipadia tunneilla käytä enää kuin koulutyöhön ja olen ylpeä tsemppauksestani. Mistä lie johtuu, olenkohan kasvanut psyykkisesti.

On ipadien tulossa muutama hunonokin puoli. Pitäisiköhän kerätä addressi, että koulu maksaa hieronnan, kun on niskat aina jumissa kun ipadia käytetään todella paljon eikä koulun tuolit ole mitkään kätevimmät tällaiseen? No ei sentään, mutta totuus se on, että hartiaseutu on paljon useammin jumissa ja kipeänä kuin ennen.

Myönnettäköön, että ipad oli koulultamme hyvä veto. Parempi kuin kainnettava tietokone. Laukkukin painaa huomattavasti vähemmän kuin silloin, jos siellä tietokonetta kannettaisiin. Jos nyt saisin päättää niin valitsisin edelleen ipadin.

Rakkain terveisin Niskanen Johanna