14.5.14

Matkasaarnaajana maailmalla

Maaliskuisen Seinäjoen koulutuksen jälkeen on tapahtunut paljon: yo-kokeet olivat ja menivät, ylihuomiseksi odotellaan jo tuloksia. Tornionjoki on päässyt jääpeitteestään, västäräkki keikkuu pihalla kertoen, että kesä on tulossa, vaikka juuri nyt ulkona puhaltaakin jäätävän kylmä pohjoistuuli. Hankkeesta raportointi on jäänyt vähäiseksi, mutta se kertoo enemmän tapahtumien runsaudesta, kuin niiden pulasta.

Tällä hetkellä voi todeta, että iPadien käytöstä on tullut niin luonnollinen osa arkeamme, että en enää oikein osaa raportoida niistä mitään uutta. Olen todella ylpeä nähdessäni, kuinka hienoja ja monipuolisia oppilastöitä eri aineissa on tämänkin kevään aikana tehty. Sydäntä lämmittää esimerkiksi äidinkielessä tyylikausista tehty kirjanen, jossa opiskelijat yhdistelivät upeasti kuvaa, ääntä ja tekstiä. Sellaisia ryhmätöitä pitäisi tehdä ehdottomasti lisää! Sähköiset kokeet tietyissä aineissa näyttävät myös tulleen jäädäkseen. Sähköinen oppimisympäristö iTunesU (jossa koulullamme on julkinen profiili) ja sähköinen palautuskansio Showbie ovat yhä useammalla opettajalla käytössä. Olen todella tyytyväinen opettajieni ja opiskelijoidemme tähän astiseen työhön, vaikka koko ajan tulee uusia ideoita ja vielä on paljon kehitettävää. Abit ovat vastanneet hankkeen loppukyselyyn, tuloksista raportoin erikseen seuraavassa postauksessa. Heidän yleinen näkemyksensä iPadien opetus- ja opiskelukäytöstä oli kuitenkin hyvin kannustava ja myönteinen. Muille opiskeijoille ja opettajille suunnatun välikyselyn vastauksia odottelen ensi viikon aikana.

Vaasan ja Seinäjoen koulutuspäivien jälkeen pyyntöjä tulla kertomaan 1:1- mallistamme on tullut lisää ja onpa meidät mainittu maakuntalehden koulumnissakin oppilaitoksena "jossa on pistetty tuulemaan". Hiihtolomalla kävin Tukholmassa opiskelemassa hieman lisää iTunesU-kurssiympäristön käyttöä ja pääsin vaihtamaan siellä muutaman sanan Applen Education Content Relationship Manager Gila Mielken kanssa. Hän vaikutti hyvin kiinnostuneelta tekemästämme työstä. Myös Lapin kieltenopettajilta tuli maaliskuussa pyyntö tulla kertomaan koulutuspäiville tablet-laitteiden opetuskäytöstä lukiossamme. Pidin Mirjami Hyttisen kanssa ”Särmää ja sähköä äikän ja kielten opetukseen”- koulutuksessa Arktikumissa parin tunnin luennon siitä, miten iPadia voi hyödyntää opettajan ja opiskelijan näkökulmasta.

Rovaniemen koulutuspäivän jälkeen olemme järjestäneet Ylitornion kunnan perusopetuksen opettajille VESO-koulutusta iPadien opetuskäytöstä. Huhtikuun aikana pidetyissä koulutuksissa (4x3tuntia) opiskeltiin 1) iPadien peruskäyttöä, 2) Keynotea ja iMovieta sekä MindMapperia, 3) Pages-ohjelmaa, Book Creatoria ja Morfo Boothia sekä 4) Explain everything-ohjelmaa, Socrativea ja Padletia. Tämän lisäksi olen käynyt kertomassa Applen pyynnöstä 1:1-mallistamme Jyväskylän yliopistolla pidetyssä Apple Learning Eventissä, joka järjestettiin yhteistyössä kuopiolaisyritys Ilona IT:n kanssa. Ilona IT:lle teimme keväällä myös REXI-lehdessä julkaistun mainoksen, jossa kerroin miksi meidän lukiomme valitsi 1:1-mallin.

Yhteistyö Vaasan ja Seinäjoen koulutukset meiltä tilanneen vaasalaisen iTronic-yrityksen kanssa on myös jatkunut. Seinäjoen koulutustapahtuman jälkeen iTronic tilasi meiltä vielä yhden koulutuksen, jonka kävin pitämässä Turussa Åbo akademin tiloissa huhtikuun lopussa. Aiheenani oli iPadin käyttö opetuksen, oppimisen ja arvioinnin työkaluna ja 1:1-mallin käyttöönotto rehtorin näkökulmasta. Tässä "iPad i lärande"-tapahtumassa minulla ei ollut opettajaa tai opiskelijoita matkassa, koska koulutus oli ruotsiksi. Etänä minua kyllä oli avustamassa koulusihteeri Päivi, joka toimi opiskelijan tavoin palauttaen "tutkielman" koulutuksen aikana luomaani Showbie-kansioon. Näin paikalla olevat opettajat näkivät konkreettisesti, miten prosessi, jossa opiskelija palauttaa työn opettajalle kommentoitavaksi, etenee. Turun koulutuksen jälkeen pidin samasta aiheesta etäluennon Google Hangoutin kautta Vasa yrkesinstitutin väelle. Kesäkuun alussa esittelyn saa kuulla vielä Kiirunan Hjalmar Lundbohmsskolanin lukiolaisryhmä, joka pysähtyy koulullamme matkallaan Haaparannalle.


Matkasaarnaajan työ on tuottanut jo konkreettista tulostakin. Olemme saaneet Applen Education Business Development Manager Ida Anderssonilta luvan markkinoida kouluamme ns. Lighthouse-oppilaitoksena. Epävirallisesti toki vielä, mutta kuitenkin. Tämä kertoo ainakin minulle siitä, että tekemäämme työtä arvostetaan kansallisella ja kansainväliselläkin tasolla. Vaikka hanke päättyy heinäkuun lopussa, pedagogiikan, arvioinnin ja opiskelumetodien kehittäminen mobiililaitteiden avulla vain jatkuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti