- Oletko
tyytyväinen omaan opettamiseesi ja opiskelijoittesi oppimiseen? Hukataanko
perinteisellä opettamistyylillä merkittävä osa potentiaalia? Onko reilua, että
kaikille pidetään sama koe samaan aikaan? Parantaako ulkopuolinen arviointi
oppilaan kykyä itsearviointiin? Tällaisia kysymyksiä esitti matematiikan
opettaja Pekka Peura Martinlaakson lukiosta Meri-Lapin lukioiden
opettajille. Keskiviikkona 30.9. oli Kemin lyseon lukiolla
kuutisenkymmentä opettajaa Osuvampi-hankkeen järjestämässä koulutuksessa
"Yksilöllinen oppiminen ja arviointikulttuurin muutos".
Pekka Peura sai liikkeelle ajatuksia siitä, miten paljon
järkevämpää olisi se, että oppilaat voisivat edetä oppiaineissa omaan
tahtiinsa. Näin oppimisessa ja opiskelussa olisi vastuu etenemisestä heillä
itsellään. Aikataulutetussa opiskelussa 80% oppijoista alisuoriutuu.
Toimintakulttuurimme tukee sitä, että kukaan ei saisi olla parempi tai huonompi
kuin toiset. Samanikäisissä oppijoissa on kuitenkin merkittäviä tasoeroja, ja
toinen tarvitsee saman asian oppimiseen enemmän aikaa kuin toinen. Kun jokainen
etenee omaan tahtiinsa, oppimistulokset paranevat kauttaaltaan.
Kahdeksan vuotta lukiossa matematiikan opettajana toiminut
Pekka kertoi omista pedagogisista löydöistään ja esitteli Mastery learning
-systeemin, jonka mukaan oppilas etenee kurssin osio kerrallaan ja
suorittaa kurssin asioista nettitestin, jonka itse pisteyttää ja arvioi.
Tässä järjestelmässä yksi asia opiskellaan kunnolla, ennen kuin mennään
asiassa eteenpäin. Kurssin lopussa koeviikolla käytetään aikaa
arviointikeskusteluun ja siihen, että oppilas antaa itselleen arvosanan.
Tämä palvelee itsearviointikyvyn kehittymistä, mihin perusopetuksen ja
lukion opetussuunnitelmatkin ohjaavat. Tavoitteena on, että oppilas
läpäisee kurssin vähintään arvosanalla 7 tai 8. Pekka on opettanut Mastery
learning -systeemillä jo kuusi vuotta.
Ulkopuolinen arviointi antaa ihmiselle vääriä, itseään
toteuttavia luuloja siitä, ettei hän osaa vaikkapa matematiikkaa. Matti
Taneli on sanonut väitöskirjassaan, että "Kouluissa ihmisyys syrjäytetään,
koska koulu on arvosana- ja kurssitehdas". Jarmo Mannerin mukaan
arvioinnin taustalla on uskomus, jonka mukaan pystyisimme arvioimaan
toisen ihmisen toimintaa objektiivisesti monimutkaisessa maailmassa.
Miten kehitämme yhteistä vuorovaikutusta onnistuaksemme sen
sijaan, että arvioimme tuhoavasti toisiamme? Onko oppiminen kokeiden
vanki? Tarvitaanko kokeita ylipäätään? Kurssikokeella on helppoa
selvittää, ketkä osaavat kaiken ja ketkä eivät osaa mitään, mutta väliin jäävän
oppilaiden valtaosan arviointi on sattumanvaraista. Opiskelun pitäisi myös
ohjata oppilasta paitsi muistamaan, ymmärtämään ja soveltamaan, ennen
kaikkea analysoimaan, arvioimaan ja luomaan uutta. Olisiko parempi ratkaisu
ohjattu itsearviointi? Siinä opettaja ei arvioi vaan opettaa oppijan
tutkistelemaan ja arvioimaan itseään.
Pekalla on blogi maot.fi sekä eduhakkerit.fi, joista voi
lukea innostavista pedagogisista löydöistä. Aiheesta voi lukea lisää myös
Facebook-ryhmässä Yksilöllinen oppiminen ja oppimisen omistajuus, jossa on jo
7000 eri alojen opettajaa.
Esitys herätti ryhmissä vilkasta keskustelua. Omassa
ryhmässäni pohdittiin sitä, miten esimerkiksi reaaliaineissa osaisimme
tehdä sellaisia testejä, jotka kertoisivat laajojen kokonaisuuksien ymmärtämisestä.
Samoin kannettiin huolta sosiaalisuudesta ja yhteisöllisyydestä, joihin
on mahdollista vaikuttaa käytettävillä työtavoilla. Opiskelutapojen
vaihtelevuutta pidettiin myös hyvänä. Aika moni ajatteli lähteä liikkeelle
jonkin kurssin osion muuttamisesta itseopiskeluksi. Ennen kaikkea on
tärkeä luottaa oppilaiden haluun ja kykyyn oppia ja tehdä työtä.
Haluan kokeilla tätä systeemiä seuraavalla ÄI8-kurssilla.
Mirjami Hyttinen
